Kyselyikä

Tyttärelläni ei aiemmin ole ollut varsinaista kysely vaihetta, mutta nyt viimeisten kuukausien aikana on alkanut tulla kysymyksiä. Nämä kysymykset saavat usein alkunsa ohjelmista, mitä on katsonut. Tänään kysyi, että oliko Thomas Edison keksijä? Kuka Beethoven oli? Onko taskurotta olemassa? Osaako se uida? Entä osaako se tehdä patoja? En aina osaa suoraan vastata hänen kysymyksiinsä. Onneksi on olemassa google ja Wikipedia.

Tv-ohjelmat ovat tytön kanssa olleet hyvin tärkeässä roolissa. Hän tarvitsee paljon toistoja ja on useat ohjelmat katsonut varmaan satoja kertoja. Hän katsoo yhtä sarjaa parin päivän tai viikon ajan ja sitten vaihtaa toiseen. Yksi aiemmista suosikeista oli Mikki Hiiren kerhotalo, missä opetetaan aakkosia, laskemista ja monia muita hyödyllisiä asioita. Ohjelmassa oleva "mikitin" tosin aiheutti yhdessä vaiheessa painajaisia, että on näistä ohjelmista joskus ollut haittaakin.

Ensimmäinen piirretty mitä katsoi mielellään oli Pingu ja välillä miehen kanssa vitsailtiin, että tyttö puhuu "pingua". Hänellä kun oli pienenä oma kieli, mitä kukaan ei ymmärtänyt. Puheterapeutti kutsui sitä  sirkutukseksi. Pikku hiljaa alkoi sekaan tulla oikeita sanoja ja vähän ajan kuluttua tyttö käytti omaa kieltään enää leikkiessään itsekseen. Ja lopulta se jäi kokonaan pois käytöstä.

Yksi asia missä tv on ollut tärkeässä roolissa on musiikki. Tyttö ei jostain syystä edelleenkään suostu kuuntelemaan musiikkia, mutta jos sitä voi samalla katsoa tv:stä niin sitten se käy. Pienempänä katsoi ja kuunteli usein Titi Nallea ja Fröbelin palikoita. Myöhemmin katsoi usein Pikku Einsteiniä, missä on klassista musiikkia ja seikkailujen ohella opetetaan musiikin termejä. Nykyään tykkää katsoa elokuvia, missä on myös musiikkia.

Välillä palaa näiden vanhojenkin ohjelmien pariin vaikka on tullut myös paljon uusia ohjelmia kuvioihin kasvun myötä. Usein huomaan, että jokin leikki on selkeästi saanut alun jostain ohjelmasta, mutta nykyään lisää niihin kyllä jo omia juttujakin. Tyttöä opetettiin päiväkodissa leikkimään, se kun ei hänellä tullut itsestään. Tykkäsi kyllä järjestellä asioita ja edelleen tykkää tehdä erilaisia asetelmia. Lelut saatiin usein siivottua sen avulla, että laskettiin montako niitä on samalla, kun niitä kerättiin laatikkoon.

Tähän liittämäni valokuvat eivät varsinaisesti liity aiheeseen muuten kuin, että tykkäämme molemmat luonnosta ja katsommekin tytön kanssa yhdessä luontodokumentteja. Opin siinä samalla itsekin uusia asioita ja voin sitten vastailla paremmin tytön kysymyksiin. Hän kun harvoin yhden katselukerran jälkeen vielä muistaa asioita vaan se vaatii useamman kerran tai ainakin sopivan motivaation hänellä ja nuo kysymykset usein kertovat siitä, että tämän haluan nyt tietää ja kyseinen asia yleensä sitten jää myös muistiin. Tämä motivoi etsimään tiedon sillä hetkellä, kun kysymys esitetään.

Minun, sinun ja meidän aika

Usein puhutaan omasta ajasta ja se on toki tärkeää, mutta mielestäni on yhtä tärkeää antaa toiselle myös omaa aikaa sekä keskittyä kunnolla yhdessä vietettyihin hetkiin. Otimme "askeleen tuntemattomaan", kun tänä kesänä tutun laivareissun sijaan varasimmekin pienen mökin Ähtäri Camping -alueelta. Reissu ei alkanut kovin hyvin, kun koko ajomatkan ajan satoi vettä ja sade jatkui seuraavaan päivään milloin sateen loppuessa alkoi tuulla kylmästi. Toisena iltana saatiin kyllä sitten myös auringon paistetta kuten yllä olevasta kuvasta näkyy. Reissu meni sateesta ja tuulesta huolimatta yllättävän hyvin ja vietimme kolme tuntia katsellen Ähtäri Zoon sekä kotieläinpihan (alin kuva on sieltä) eläimiä. Molempina iltoina vietimme aikaa rannalla kävellen ja tyttö kahlasi saappaat jalassa vedessä. Toisena iltana pelasimme myös minigolffia. Tämä reissu oli suunniteltu pääasiassa tytön mielenkiinnon kohteiden kautta, mutta kyllä itsellänikin oli mukavaa, kun näin toisen ilon ja yötkin sujuivat kohtalaisesti vieraassa ympäristössä. Tyttö jo ilmoitti, että haluaa mennä sinne uudelleenkin.

Palattuamme reissusta tyttö sai idean tehdä itselleen leikekirjan (kuva sen kannesta ja ensimmäisestä sivusta). Tämä on iso saavutus, kun aiemmin ei kestänyt ollenkaan sitä, että leikattaisiin kuvia lehdistä tai olisi liimattu esim pääsyranneke muistoksi johonkin. Nyt on itse leikannut kuvia lehdistä, piirtänyt kuvia ja pääsipä Ähtärin rannekekin leikekirjaan. On myös halunnut kirjoittaa kuvien alle tekstit, ja tästä olin erityisen riemuissani, koska kirjoittaminen käsin on ollut tähän asti niin vastenmielistä. Uskon, että yhdessä tehdyt portfoliot ovat auttaneet tässä paljon. Ja niiden tekemistä jatkamme kyllä edelleen. Tyttö usein katselee niistä valokuvia ja onpa itse myös lukenut kirjoittamiaan tarinoita ja esitelmiä.

Niin ja kotikoulun 5.luokka tuli ihan virallisesti suoritettua vaikka stressasin viimeistä valvovan opettajan tapaamista. Mikä olikin sitten hyvin nopeasti ohitse ja tieto 5.luokan läpimenosta saatiin siis jo huhtikuussa. Mikä tuntui vähän oudolta, kun ei oltu edes käyty vielä kaikkia materiaaleja läpi. No nyt on sitten opiskeltu loppuja 5.luokan opintoja ja aloiteltu joitakin 6.luokan kirjoja. Parhaiten edistytään, kun ei stressata ja kiirehditä liikaa. Eli nyt on pienen paniikkijakson jälkeen palattu Rentoon Arkeen!

Lukkojen avaamista

On aika miettiä mitä ollaan saatu tämän kouluvuoden aikana tehtyä. Suurin osa vuodesta on mennyt neljännen luokan aikana aiheutuneiden lukkojen avaamiseen. Luulen niiden tulleen siitä, että yritettiin koulun kanssa työntää tyttöä liian nopeasti eteenpäin. Tyttö, kun on sellainen, että häntä joutuu joko houkuttelemaan tai vähän tuuppaamaan, että pystyy menemään pois mukavuus alueeltaan, mutta jos tuuppaa liikaa niin sitten ei suostu enää tekemään sitä asiaa ollenkaan.

Viime keväänä olikin tilanne siis se, että tyttö ei suostunut edes katsomaan koulukirjoihin päin. Mielestään ei osannut kirjoittaa käsin eikä piirtää vaikka häntä oli koulussa kehuttu siitä, että hänellä on siisti käsiala. Aloitimmekin sitten kirjoittamisen tietokoneella tehden erilaisia esitelmiä. Kirjat olivat pääasiassa minua varten, että pystyin niistä lukemaan mitä meidän tulisi opetella ja kehittelin sitten jonkin tehtävän opeteltavan asian aiheeesta. Kävimme puistossa tutkimassa sen kasvillisuutta ja kertolaskuja harjoittelimme uima-altaassa, siellä tyttö myös luki kaikki uimahallissa olevat kyltit ongelmitta vaikka kirjoja ei suostunut tuossa vaiheessa lukemaan ollenkaan. Kirjastoautossa tyttö tykkää kyllä käydä ja lainaa sieltä aina tietokirjoja, mutta sitten pääasiassa selailee niitä kotona. Tarinoita tykkää kertoa ja olenkin ne kirjoittanut ylös.

Tapaamme valvovan opettajan kolme kertaa kouluvuoden aikana ja viimeksi hän toivoi, että olisi enemmän näyttöä siitä mitä tyttö osaa. Eli meidän pitää saada enemmän tehtäviä tehtyä. No sitten keksin, että meillä on aiempien luokkien tehtäväkirjoja, mistä voisin leikata tekemättömiä tehtäviä, liimata niitä paperille ja aloitamme tehtävien tekemisen niistä.

Tyttö innostuikin mukavasti tehtävien tekemisestä. Varsinkin englannin tehtävät ovat sujuneet hyvin ja tyttö jo ilmoitti, että haluaa oppia ruotsia. No sehän sopii, kun ensi vuonna olisi tarkoitus aloittaakin sen opettelu. Käsin kirjoittaminenkin sujuu nyt jo hyvin. Ostimme käyttöön paksumman lyijytäytekynän sekä kolmion mallisia pehmeämpiä tavallisia lyijykyniä niin ne myös helpottavat kirjoittamista. Hänellä on monien kirjaimien kanssa oma tyyli tehdä ne, aloittaa usein eri kohdasta kuin minä ja ei voi kirjoittaa niin, että kirjain menisi viivan yli. I-kirjaimeen haluaa aina laittaa pisteen, oli se sitten iso tai pieni. Olen nyt opetellut olemaan sanomatta näistä asioista, kun mitä se oikeasti haittaa. Ja jos sanon jotain niin lakkaa jälleen kirjoittamasta. Jälki on kuitenkin sellaista, että siitä saa hyvin selvää. Nyt vain jännitän, että mitä valvova opettaja sanoo asiasta.

Itse olen tähän kouluvuoteen hyvinkin tyytyväinen. Olemme avanneet paljon lukkoja ja tuntuu, että nyt vasta pääsemme kunnolla vauhtiin tässä kotioppimisessa. Mutta samalla pelkään, että se ei riitä, kun viimeksi valvova opettaja sanoi, että pitäisi saavuttaa oppimisessa vähintään 5.luokan minimitaso. Kun kotikoulussa ei voi mukauttaa opintoja vaan arvostelu tehdään normaalin opetussuunnitelman mukaan. Mutta, kun tyttö ei koulussa oikeasti ollut saavuttanut edes 4.luokan tasoa niin en usko, että ollaan vielä tuossa tavoitteessa. Tosin laki sanoo, että pääasia on edistyä opinnoissa ja se ollaan kyllä tehty. Ja kun kotikoulu ei ole sidottu paikkaan eikä aikaan niin sitä on tarkoitus jatkaa myös kesällä, nytkin välillä on tehty tehtäviä myös viikonloppuisin eli aina silloin, kun siihen on sopiva aika ja paikka.

Kevät

Moni iloitsee kevään tulosta ja niin tyttärenikin, mutta se tuo mukanaan myös monia ongelmia. Valon lisääntyminen aiheuttaa sen, että meillä nukutaan entistä vähemmän ja ulos lähteminen aurinkoisella säällä on täynnä muistettavia asioita. Lippiksen tyttö yleensä muistaa itse ja olen valinnut takin niin, että se ei ole tumma, kun tytölle tulee todella herkästi kuuma. Aurinkolasit täytyy muistaa ottaa mukaan ja kumisaappaat kuuluu meillä kevään varustukseen. Tänä vuonna säästytään ohuempiin housuihin siirtymisestä, kun tyttö kulki "kesähousuissa" koko talven. Tosin huomasin, että nilkat näkyy housujen ja sukkien välistä, joten täytyy ostaa isompia housuja, kun puntti täytyy saada sukan sisään ja jos se ei siellä pysy niin siitä aiheutuu ongelmia.

Tyttö jo ilmoitti, että kun muurahaiset heräävät niin ei lähde enää metsään kävelylle. Pelkää jo pihalle ilmestyviä ampiaisia ja ahdistuu, kun puhun että mennään mökille yöksi. Siellä kun niitä pörriäisiä riittää. Viime kesänä olisi halunnut ottaa kuvia kukkasista, mutta ei pystynyt menemään niiden lähelle, kun ötököiden surina oli hänelle liikaa. Toisaalta on hyvin kiinnostunut perhosista, etanoista ja madoista, mutta ampiaisia, paarmoja ja hyttysiä pelkää todella paljon. Eikä tuohon pelkoon auta mitkään selitykset. Se hieman laantuu kesän mittaan, mutta näin keväällä tyttö puhuu jopa ettei aio kesällä mennä ollenkaan ulos.

Sisällä istutaan verhot kiinni, kun aurinko paistaa. Se kun häikäisee tyttöä. Hänellä on trampoliini pihalla ja rakastaa pomppia siinä. Ongelmana on se, että ei voi olla siinä, jos siihen paistaa aurinko. Pari vuotta sitten käski minua siirtämään puun ettei aurinko paista hänen trampoliinilleen. No yritin siihen selitttää, että voin siirtää trampoliinin, mutta en puuta. Itkien tyttö edelleen selittää, että puuta pitää siirtää. Ymmälläni menin vähän kauemmaksi miettimään mitä teen niin vähän ajan päästä tyttö pomppi tyytyväisenä trampoliinilla, kun varjo oli siirtynyt sen verran ettei aurinko enää häirinnyt.

Kirjoitan tätä suurimmaksi osaksi valvotun yön jälkeen. Meillä oli syksyllä se tilanne, että viikossa oli kaksi yötä, kun tyttö valvoi, muuten nukkui koko yön. Nyt en muista milloin on viimeksi nukkunut yön heräämättä. Tämän jo kerroin lääkärillekin ja saimme kokeiluun pitkävaikutteisen melatoniinin. Toiveikkaana sitten kokeilimme sitä. Tuloksena se, että tyttö nukahti klo 24, heräsi ekan kerran kahdelta ja sitten tunnin välein. Seuraavana yönä nukahti samaan aikaan, heräsi yhden ja viiden välillä 5-20 min. välein, joten siitä oli sitten enemmän haittaa kuin hyötyä. Pidimme viikon tauon koko melatoniinista, milloin yleensä nukahtaa myöhään, mutta sitten nukkuu koko yön. Mutta ei tämäkään nyt toteutunut vaan heräili kahden/kolmen maissa ja välillä nukahti uudestaan ja välillä ei. Nyt on taas kahtena iltana saanut tavalisen melatoniinin ja nukahtaa klo 23, mutta herää edelleen kolmelta ja sitten parin tunnin päästä uudestaan, eilen annoin tytön nukkua kymmeneen asti, kun pitkästä aikaa häntä nukutti. No sitten viime yönä heräsi kolmelta eikä nukahtanut enää uudestaan.

Parhaiten selviän aikaisesta heräämisestä touhuamalla jotain koko ajan niin ei ehdi väsymys iskemään, mutta mitään kovin vaikeata ei kyllä pysty tekemään ja yritän välttää autolla ajamista, joten toisinaan myös joudun perumaan menoja todella huonon yön jälkeen ja silloin toivon, että ymmärrystä tälle asialle löytyy.

Tuhansia toistoja

Tyttäreni kyllä oppii asioita, mutta usein ne vaativat tuhansia toistoja ennen kuin tulevat automaattisesti. Tämä sama koskee niin hampaiden pesua kuin piirtämistä. Tytön puheterapeutti antoi aikoinaan neuvon, että valitse taistelusi. Ja sen jälkeen valitsin aina yhden harjoiteltavan asian kerrallaan ja sitten, kun se alkoi sujua niin otettiin vasta uusi opeteltava taito työn alle. Tämä oli hyväksi sekä tytölle että säästi minun hermojani. On nimittäin melko kuluttavaa, jos päivät ovat yhtä taistelua niin kohdensin energiani tähän yhteen asiaan kerralla niin välillä ehti myös hengähtää.

Hampaiden pesun harjoittelu on hyvin jäänyt mieleeni, kun vuoden ajan joka ilta ja aamu siitä väännettiin ja yleensä huudon kera sitten mentiin niitä pesemään. Tässä siis taisteltiin siitä, että saan pestä hänen hampaansa. No sitten, kun se alkoi sujua niin otettiin yksi askel eteenpäin, kun tyttö alkoi pestä itse hampaitaan.

Hampaiden peseminen itse olikin yllättävän vaikeaa aliherkän tuntoaistin takia. Tyttö ei siis aisti kunnolla missä hänen kätensä ovat. Tässä auttoi peilistä katsominen. Peiliä on käytetty apuna myös siinä, kun tyttö harjoitteli itse pesemään hiuksensa. Nyt sekin sujuu jo ilman peiliä.



Hampaiden pesussa on päästy jo siihen asti, että osaa ottaa itse mukin ja hammasharjan kaapista, laittaa mukiin vettä ja tahnan harjaan, kun ensin avaan tuubin. Niin ja siis vain yksi hammastahna käy, se on pienten lasten tahna, mutta onneksi ymmärtäväinen hammaslääkäri vain totesi, että laittakaa sitä sitten enemmän niin tulee tarpeeksi fluoria. Tarvitsee siis kyllä minut hammaspesun ajaksi siihen viereen tueksi ja välillä sanallisesti ohjaan häntä, jos on ajatuksissaan eikä homma etene itsestään.

Tyttö on aina tykännyt piirrellä ja maalata, mutta koulussa hänelle tuli sellainen olo, että hän ei osaa piirtää, joten ei sitten enää halunnut tehdä sitä. Luulen, että se suurimmaksi osaksi johtuu siitä, että koulussa on aina jokin ennalta päätetty aihe, mistä piirretään. Tyttö, kun on sellainen, että kun saa jonkin idean niin sitten saa aikaan vaikka mitä. Nyt kotona aloitti piirtämään piirustulevyillä ja sitten tuntui, että jokin lukko aukesi, kun alkoi jälleen piirtämään muutenkin. Ensin piirsi monelle pienelle paperille erilaisia eläimiä ja eilen maiseman liiduilla, vaikka niitä on pitkään inhonnut.

Tämä tuhansien toistojen tarve toki aiheuttaa sen, että taidot opitaan hitaammin kuin yleensä ja tätä on välillä muiden vaikea ymmärtää. Ja toki asiaa ei helpota tytön luonne, että jos jokin ei onnistu ensimmäisellä kerralla niin ei sitten halua sitä enää tehdä. Siihen vaaditaankin sitten oveluutta, että keksii jonkin mieleisen tavan harjoitella epämiellyttävää asiaa. Tytöllä oli ekalla luokalla kynäote vielä ihan hukassa ja siihen yrittivät puuttua toki opettaja ja toimintaterapeuttikin, mutta vasta se auttoi, kun reissua varten ostin lyhyet kolmion malliset värikynät ja niillä innostuikin sitten kesällä ekan luokan jälkeen värittämään niin sieltä se oikea kynäotekin sitten löytyi. Olihan meillä ollut kolmion malliset värikynät jo pitkään, mutta piti niistä liian ylhäältä kiinni niin tämä ei ollut lyhyissä kynissä mahdollista. Eli välillä ratkaisu löytyykin vähän kuin vahingossa.

Yksilöllinen tuki

Meillä oli viime viikolla hoitoneuvottelu (yllä oleva kuva otettu hoitotahon seinältä). Siellä minua kehuttiin, kun olen antanut tyttärelleni yksilöllistä tukea oppimiseen. Olin kyllä otettu kehuista, mutta sitten jäin miettimään, että onhan minun helppo antaa yksilöllistä tukea, kun minulla on vain yksi opetettava.

Koulussakin yksilöllinen tuki on mahdollista, mutta nykyään on niin paljon säädöksiä ja määräyksiä, että ne tekevät sen haastavaksi. Tytön koulupolku alkoi heti vaikeimman kautta näiden takia. Lähikoulu periaate on hyvä, mutta lapset ovat eriarvoisessa asemassa, kun palvelut kouluissa eivät ole samanlaisia. Lapselle, jolla ei ole erityisen tuen tarvetta sillä ei ehkä ole niin paljon merkitystä, mutta lapsi, jolle suositellaan pienryhmää ja lähikoulussa ei sellaisia ole niin sillä on paljonkin merkitystä. Sain silloin vain neuvoksi hakea toissisjaisessa haussa kouluun, missä on pienryhmiä ja näin teinkin, mutta vastaus oli, että ryhmämme ovat täynnä. Tyttö oli päiväkodissa tämän kauempana olevan koulun alueella eli sieltä olisi voinut tunteakin joitakin lapsia. Mutta, kun ei sinne päässyt niin hän aloitti koulunsa 24 ventovieraan lapsen kanssa samassa luokassa. Ja harkitsin jo silloin kotikoulua, mutta kun opettaja, erityisopettaja ja rehtori minulle vakuuttivat, että pitävät tyttärestäni hyvää huolta niin tyttö lähti ekalle luokalle kouluun.

Ekan luokan aikana joustivat koulussa paljonkin tytön tarpeiden mukaan ja opettaja toivoi tytölle avustajaa luokkaan, mutta vastaus oli, että se ei ole mahdollista. Joten opettaja kertoi minulle usein opettavansa niin, että tyttö istuu hänen sylissään ettei hän häiritse muita oppilaita. Oppiminen ei tosin edennyt ensimmäisen vuoden aikana oikeastaan ollenkaan niin toki oli puhetta luokalle jäämisestä, mutta erityisopettaja oli kanssani samaa mieltä, että sitten aloitettaisiin taas alusta uudelleen, jos tyttö vaihtaisi luokkaa. Hänelle kirjattiinkin sitten vuosiluokkiin sitoutumaton opiskelu HOJK:siin ja tämän ansiosta sai jatkaa jo tutuksi tulleiden luokkakavereiden ja opettajan kanssa. Toiselle luokalle koulu sijoitti ainoan ryhmäavustajansa tytön luokkaan niin hän sai tarvitsemaansa apua oppimiseen.

Ja toki tyttö kävi myös erityisopettajan luokassa opiskelemassa. Heillä oli jokin erityinen yhteys ja tämä erityisopettaja oli oikeastaan ainoa syy miksi tyttö suostui menemään kouluun. Tyttäreni ei ole koskaan oikeastaan kaivannut kavereita ja välillä tuntui, että muut enemmänkin häiritsevät hänen omia juttujaan. Tämä onkin sitten ollut monesti muiden hankalaa ymmärtää. Hän viihtyy kyllä ihmisjoukoissa, jos saa olla siellä kuin huomaamatta, mutta saattaa poistui paikalta, jos joku sanoo hänelle vaikka moi. No koulussa sitten kovasti yritettiin, että muut oppilaat huomioisivat tytärtäni ja valitettavasti lopputulos oli sitten päinvastainen kuin mitä siellä toivottiin.

Kolmas luokka alkoi ja tyttö ei vielä osannut lukea, joten erityisopettaja vaihtoi tavujen jankkaamisen kokosanamenetelmään. Näin lukeminen alkoi sujua, mutta kun lukemista sitten tehtiin koko ajan niin tyttö kyllästyi ja kieltäytyi kokonaan lukemasta. Nyt jälkikäteen on kertonut, että koulussa oli tylsää, kun koko ajan vain opeteltiin äidinkieltä ja matematiikkaa. Ne kun oli ne, missä oli eniten ongelmia, mutta kukapa sitä jaksaisi koko ajan tehdä vain niitä juttuja, mitkä on vaikeita. No kolmannella sitten yksilöllistettiin äidinkieli, matematiikka ja englanti. Englannissa otettiin käyttöön myös E-kirja, mikä sitten lopulta jäi kokonaan käyttämättä, kun opettaja ei ollut aiemmin ollut tekemisissä helpotettujen oppikirjojen kanssa niin koki sen käytön hankalaksi.

Neljännen luokan alussa tarkennettiin tytön diagnoosia ja autismin piirteet muuttuikin sitten lapsuusiän autismiksi. Ja heti tämän jälkeen minulle ilmoitettiin, että tyttärellesi on paikka autismiluokassa. Juttelin tytön opettajan kanssa ja hän oli sitä mieltä, että ei ole tarvetta vaihtaa koulua, joten jatkettiin saman opettajan ja oppilaiden kanssa. No ennen joulua alkoi tytöllä jo valitettavan tuttu väsymyskausi niin kuin joka vuosi ja sama joka vuotinen taistelu koulun kanssa, että ymmärtäisivät sen. Lisäksi tähän samaan sumaan oli hammasrautojen laittoa, uuden oppilaan tulo luokkaan ilman, että siitä kerrottiin tytölle etukäteen ja sitten vielä se, että tytölle kerrottiin 3 kuukautta ennen kesälomaa, että sekä luokaopettaja ja erityisopettaja tulevat vaihtamaan koulua kesäloman jälkeen. (Muille oppilaille asiasta kerrottiin 2 viikkoa ennen kesälomaa.) Eli ennakointi oli yksi ongelma koulussa, välillä se tehtiin liian aikaisin ja välillä unohdettiin kokonaan. Tyttö itse sanoi ettei pysty enää menemään kouluun, kun tietää, että opettajat ovat lähdössä pois.

No sitten lähdettiin tutustumaan autismiluokkaan, kun kerran tutut kuviot menevät joka tapauksessa uusiksi. Ajattelin sinne mennessä, että siellä tietävät miten autistien kanssa toimitaan. No toki samat menetelmät eivät toimi kaikille ja heti kun pääsimme ovesta sisään totesin, että tämä ei todellakaan ole oikea paikka tyttärelleni. Heillä oli hyvin ehdottomat säännöt, mistä ei jousteta yhtään ja toki se joidenkin kohdalla varmasti on tarpeen, mutta ei toimi tyttäreni kohdalla. No sitten minulle sanottiin, että tässä on teidän vaihtoehdot: jatkaa vanhassa koulussa uusien opettajien kanssa tai vaihtaa autismiluokkaan. Silloin totesin, että on meillä kolmaskin vaihtoehto eli tämä kotikoulu. Mutta tiedän, että kaikilla se ei ole mahdollista niin silloin lapsi joutuu olemaan jossain, mikä ei välttämättä pysty tarjoamaan sitä oikeaa yksilöllistä tukea ja se on suuri rasitus myös vanhemmille.

Eli oikeanlainen yksilöllinen tuki on ehdottoman tärkeää, mutta nykyään usein mahdotonta kaikkien sääntöjen sekä kiireen takia ja usein myös siksi, että jos on joku diagnoosi niin luullaan, että samat konstit toimii kaikkiin, mutta eihän se niin ole vaan pitäisi kohdella kaikkia yksilöinä.

Hankala kysymys

 Muistan, kun minulta ensimmäisen kerran kysyttiin, että missä lapsesi on hyvä. Jouduin miettimään asiaa ja en siltikään keksinyt vastausta. Siihen asti, kun oltiin aina kysytty, että mitä lapsesi ei osaa. Siitä lähtien olenkin yrittänyt keskittyä siihen mitä tyttäreni osaa ja mitkä taidot olisi hänelle tärkeitä oppia. Näistä asioista olen keskustellut monien ihmisten kanssa ja vastaukset ovat välillä olleet yllättäviäkin. Itse olen sitä mieltä, että tyttäreni pystyy oppimaan sellaisia taitoja, että pystyy pärjäämään itse arkisissa toiminnoissa. Vaikka minulle on myös sanottu, että ei sellaisia taitoja tarvitse opetella, kun niihin saa kyllä apua. Tuntuu kyllä tuo avun saaminen olevan nykyään kovinkin vaikeaa niin en kyllä tuohon lähtisi luottamaan. Ja eihän se toki kaikille ole edes mahdollista oppia kyseisiä taitoja, mutta jos niitä ei harjoitella niin sitten se on ainakin mahdotonta.

Viime aikoina tyttäreni on yllättänyt minut useaan otteeseen. Hän ei yleensä halua piirtää, kun ei mielestään osaa. Syksyllä SeaLife reissulla ostettiin tuollaiset piirustuslevyt ja ensin hän tuskaili niiden kanssa, että ei se piirtäminen näilläkään onnistu. No menin keittiöön laittamaan ruokaa ja kun tulin sieltä niin neiti oli piirtänyt koko paperin täyteen piirustuslevyn avulla. Ja vieläpä todella tarkasti. Hän tykkää myös virkkaamisesta vaikka tekeekin sen ihan omalla tyylillään ja niinpä hyödynsimme tätä innostusta ystävänpäivä korttien teossa. Tyttäreni on tuosta kortista virkannut vihreät osat. Samalla harjoittelimme yhteistyötä, kun molemmat osallistuivat kortin tekoon.

Tyttäreni tykkää kovasti pääsiäismunista ja ostimme jo muovimunia maalattaviksi. Innoissaan sitten selitti millaisia niiden pitäisi olla ja näytti, että oli puhelimensa piirustusohjelmalla piirtänyt mallit valmiiksi. Samalla esitteli minulle myös muita piirtämiään kuvia ja katselin, kun piirsi lisää ja näköjään piirtäminen sormella ruudulle onnistuu paljon helpommin kuin kynällä paperille. Ihanaa, että kuvat pystyy myös tallentamaan sinne puhelimeen ja katsella niitä myöhemmin. Olenkin siis oppinut, että tyttäreni on hyvä monessakin asiassa kunhan löytyy hänelle sopiva tapa tehdä ne.