Maanantaina alkoi kesätauon jälkeen jälleen tytön toimintaterapia. Eli tuntui siltä, että meilläkin koitti paluu arkeen vaikka aika samanlaistahan tämä arki on kesälläkin ollut. Huomaan kyllä, että ollaan näin kesällä retkeilty vähemmän kuin muulloin, koska kohteissa on paljon enemmän muitakin. Se ei varsinaisesti häiritse tyttöä, mutta minun on paljon vaikeampi pysyä hänen perässään, kun on todella ketterä puikkelehtimaan väkijoukoissa ja kyllä näiden retkien jälkeen on väsyneempi kuin, jos kohteessa on vain vähän muita kävijöitä. Nyt kun on ollut lämpöisempiä ilmoja niin tehtävien tekeminenkään ei oikein ole sujunut. Mutta toki tauotkin tekevät hyvää, näin olen tässä saanut huomata. Tyttö halusi terapian jälkeen ostaa suklaamunan kaupasta ja avasi sen autossa kotimatkalla. Munassa oli susi ja sen pentu sekä lappu missä oli tietoa susista. Tyttö kyseli, että mitä nämä tarkoittavat ja kun en voinut ajaessa oikein lukea lappua niin kyselin, että mitä siinä on. Selitin, että kg tarkoittaa painoa ja cm pituutta. Onhan nuo asiat käyty ennenkin läpi, mutta eivät näköjään olleet jääneet mieleen. Vielä maanantai iltana kysyin muistaako mikä oli painon ja pituuden yksiköt ja muistikin ne vielä. Tiistaina sitten punnittiin esineitä ja vertailtiin mikä niistä oli kevyin ja mikä painavin (kuva yllä).
Eilen tyttö kävi itse hakemassa huoneestaan Carcassonne pelin, mitä meillä ei koskaan varsinaisesti ole pelattu, mutta tykkää asetella kortteja pöydälle. Kertoi minulle tehneensä kartan ja 1 puu ukko tarkoittaa aina 100 asukasta ja selitti myös, että yhdessä pienessä kylässä asuu 17 ihmistä ja yläkulmassa on häämaja (kirkko). Hänellä on lista sanoja, mitä ei halua itse sanoa eikä kyllä pidä siitä, että muutkaan käyttävät näitä sanoja. Lista on niin pitkä, että minäkään en niitä kaikkia muista enkä toki halua totuttaakaan siihen, että niitä sanoja ei ollenkaan käytettäisi. Hän itse keksii sanalle oman kielikuvan niin kuin itse kertoo asiasta ja täytyy sanoa, että niitä on vielä vaikeampi muistaa.
Illalla tyttö halusi leikkiä pöytä keilasetillä ja itse keksi, että kuulan saa kulkemaan myös toiseen suuntaan ja alkoi tekemään erilaisia ratoja, mitä pitkin kuula kulki kaatamaan keilan. Välillä ne onnistuivat ja välillä eivät, mutta sinnikkäästi yritti uudestaan ja keksi uudenlaisia ratoja, jos edellinen ei toiminutkaan. Sain myös ehdottaa muutamaa tavaraa, mitä pitkin kuula voisi kulkea ja meillä oli tosi hauskaa. Eli aina ei tarvitse keksiä opettavaista tekemistä vaan voi heittäytyä mukaan lapsen keksimään leikkiin.
Olemme viimeiset kaksi viikkoa lomailleet. Ylimmäinen kuva on otettu Hangossa, missä kävimme kävelemässä luontopolulla. Kävimme myös Tallinnan eläintarhassa ja tyttäreni odotti kovasti näkevänsä norsut. Ei muistanut, että on nähnyt norsun siellä myös aikaisemmin vaan oli yllättynyt, kun kerroin että ollaanhan me täällä käyty aiemminkin pari vuotta sitten. Silloin minä kuvasin saman norsun melkein samassa asennossa kuin minkä tytär itse kuvasi tällä kerralla. Toinen kohokohta oli sarvikuonon poikanen.
Teimme päiväreissun Tallinnaan ja saavuimme takaisin Helsinkiin auringon laskiessa. Katsellessani taivasta minulle tuli olo, että menemme kohti parempaa tulevaisuutta. Pitkään minusta tuntui, että taivas on täynnä tummia pilviä ja tulevaisuus on synkkä, mutta nyt pilvet ovat kadonneet ja värit palanneet. Toki olen myös todennut, että aina kun saa yhden haasteen voitettua niin seuraava tulee kulman takaa, mutta tällä hetkellä elämämme on aika lailla tasapainossa.
