Erilaiset tunteet ja tilanteet

Edelliseen tekstiini viitaten, kun annan itselleni luvan olla väsynyt niin se ei tarkoita sitä, että en tekisi mitään ja olisin vain koko ajan väsynyt. Se enemmänkin rohkaisee minua kuuntelemaan paremmin itseäni. Jos jonakin päivänä väsyttää niin sitten teen vain välttämättömät asiat. Ja toisena päivänä energiaa saattaa riittää vaikka suursiivoukseen asti eli tilanteet ja tunteet vaihtelee.

Yritän myös pitää parempaa huolta itsestäni. Se on se asia, mistä olen pitkään joustanut. Olen nyt useamman viikon ajan jumpannut kolme kertaa viikossa aamulla. Jos en tee sitä aamulla niin sitten se jää tekemättä. Eli tässä samalla tutustun itseeni uudestaan. Kun pitkään elää sen kautta, mitä toinen tarvitsee niin omat tarpeensa helposti sivuuttaa.

                                                  Olen iloinen siitä, että minulla on mahdollisuus olla tyttäreni kanssa kotona ja pitää hänet kotikoulussa. Se on helpottanut arkeamme paljon ja tyttö on edennyt monessa asiassa, mistä olen ylpeä sekä hänen saavutuksestaan, että siitä mitä olen tehnyt asian eteen. Pienempänä tyttö ei kestänyt nähdä minun eri tunteitani, joten piti opetella olemaan mahdollisimman neutraali kaikissa tilanteissa. Nykyään voin jo näyttää jonkin verran eri tunteita ilmeilläni. Usein kyllä kerron tytölle, millä mielellä olen niin hänen on helpompi siihen suhtautua. Meillä on usein myös hauskaa yhdessä ja on ihanaa tuntea lapsensa näin hyvin. Mutta välillä sitä kaipaa hetkiä, jolloin ei tarvitse tehdä yhtään mitään ja voi vain olla vaikka riippumatossa ja katsella yläpuolella olevaa puuta sekä taivasta.

Lupa olla väsynyt

Olen vuoden verran ollut väsyneempi eikä sille oikeastaan ole varsinaista syytä juuri nyt. Vaan uskon, että monen vuoden valmiustilassa olo alkaa uuvuttamaan. Olen ollut tytön omaishoitajana yli kuuden vuoden ajan. Alkuun tyttö oli koulussa, joten niinä päivinä sain muutaman tunnin hengähtää. Lisäksi kerran tai kaksi kertaa viikossa oli toimintaterapia, milloin oli 45 minuuttia "omaa aikaa". Toisaalta tuollainen aika, kun joutuu koko ajan katsomaan kelloa, että koska pitää olla hakemassa tyttöä niin ei sekään kovin rentouttavaa ole, mutta silloin on erilailla valmiustilassa. Kun tyttö jäi kotikouluun niin vielä vuoden verran jatkui toimintaterapia kunnes sekin loppui.

Sen jälkeen omaa aikaa on ollut, jos olen päättänyt itsekseni lähteä jonnekin. Mutta olen siinä aika huono. En useinkaan tiedä minne menisin ja mitä tekisin. Koiran kanssa lenkillä käyminen on sellaista, mikä onnistuu ja se onkin ollut tässä vuosien aikana minulle todella tärkeä päivittäinen hengähdystauko. Koiramme oli viisi viikkoa hoidossa tässä kesällä ja sinä aikana kävin kerran itsekseni hieronnassa. Tyttö kulkee useimmiten mukanani, voi onneksi odottaa odotustilassa sen aikaa, kun olen esimerkiksi hammaslääkärissä ja fysioterapiassa. Kotonakin tyttö voi olla jonkin aikaa itsekseen, mutta silloinkin pitää olla koko ajan tavoitettavissa, jos tarvitseekin jotain.

Nyt olen antanut itselleni luvan olla väsynyt, kun pitkään tuntui siltä, että on vaan pakko jaksaa vaikka ei ole koskaan lomaa tai vapaapäiviä. Omaishoitajuus on niin sidottuna meidän arkeen, että on hankalaa eritellä vapaata ja arkea. Koska vaikka lähdemme mökille viettämään viikonloppua niin olen silti koko ajan "töissä" vaikka onneksi voin siellä välillä ottaa vähän rennommin. Mutta siinä samalla huolehdin, että tyttö syö, muistaa juoda ja käydä vessassa, autan iltapesuissa ja aktivoin tekemään jotain, koska muuten vain istuisi pelaamassa tai katsomassa ohjelmia. Tosin joskus annan hänen tehdä sitä ja itse huilaan, jos siltä tuntuu.

Rokotus

Tällä viikolla kävimme tytön kanssa terveydenhoitajan luona. Tätä käyntiä on pelätty siitä asti, kun tyttö sai edellisen rokotuksen 6-vuotiaana. Pienempänä ei pelännyt neuloja. Rokotukset ja muutama verikoekkin otettiin sormenpäästä niin että tyttö istui sylissäni eikä ollut moksiskaan kummastakaan. Mutta tytön ollessa 4-vuotias häneltä otettiin verikoe osastojaksolla, missä en ollut paikalla. Ilmeisesti tämä ei mennyt kovinkaan hyvin ja olinkin hyvin pettynyt siitä, että minulle ei oltu kerrottu tästä toimenpiteestä etukäteen. Siitä jäi pelko neuloja kohtaan ja tähän pelkoon olen yrittänyt saada apua monelta taholta, mutta pelon selättäminen jäi minun tehtäväkseni.

Pelko on aina välillä noussut esiin ja moneen kertaan tässä vuosien aikana tyttö on ehtinyt kysyä, että milloin on seuraava rokotus? Yllättävä apu pelon selättämiseen löytyi telkkarista. Olen itse katsonut ohjelmaa, missä suoritetaan pieniä toimenpiteitä ja yllättäen tyttö halusi katsoa sitä kanssani. Joissakin kohdissa peittää kyllä silmänsä, mutta on pystynyt katsomaan kohdat, missä puudutusainetta laitetaan neulalla. Vähän aikaa sitten sanoikin, että nyt on valmis rokotukseen. Terveydenhoitaja oli onneksi hyvin huomaavainen, kun kerroin, että tyttö ei tykkää neuloista. Kertoi koko ajan mitä teki ja painotti tytölle, että tämän tulee pysyä paikallaan rokotuksen ajan. Minulla oli kylmäpakkaus mukana, koska se usein auttaa moneen asiaan. Ja rokotuksen jälkeen tyttö pitikin pakkausta pistokohdan päällä. Tyttö oli rokotuksen jälkeen ihan kalpea ja sanoi, että tuli huono olo, kun jännitys helpottui. Mutta rokotus saatiin laitettua!

Olin etukäteen kysynyt, että mihin haluaa mennä terveydenhoitajan vastaanoton jälkeen niin vastasi, että Falkullaan katsomaan eläimiä. Ja sinne siis menimme, mutta valitettavasti olimme sen verran myöhään liikkeellä, että osa eläimistä oli juuri viety sisälle, minne ei nyt voi mennä. Onneksi kanat ja ankat olivat ulkona. Niitä seurailtiinkin melkein tunnin ajan ja niiden aitauksissa viihtyvät varpuset kiinnostivat myös tyttöä. Saimme myös nauraa makeasti, kun kanoille tuotiin yksi kastemato. Madon saanut kana alkoi juosta pitkin aitausta ja kaikki muut jahtasivat sitä, koska olisivat myös halunneet saada osan madosta. Lopulta kana meni aitauksen nurkkaan ja söi madon, onnekas tipu sai myös osan, kun löysi madosta juoksumatkalla tippuneen palan. Ihan mukava lopetus jännittävälle reissulle. (Kuvat linnuista ovat tyttäreni ottamat.)