Pelko

Pelkään montaakin asiaa tällä hetkellä, mutta nyt päällimmäisenä mielessä on kipeä polvi. Toivon, että se on vain pieni ohimenevä vaiva, mutta koska on aiempaa kokemusta siitä, kun pienestä vaivasta lonkassa tuli monen vuoden piina niin kyllä pelottaa että tästä tulee myös. Nyt yritänkin toimia eri tavalla, että niin ei kävisi. Menin nopeammin lääkäriin ja onneksi kohdalle osui lääkäri, joka otti asian tosissaan ja laittoi heti lähetteen fysioterapiaan. Siellä kävin ensimmäisen kerran eilen ja pitkän testaamisen jälkeen sain muutamia jumppaohjeita sekä uuden ajan.

Talven ja kevään aikana olen nauttinut kävelylenkeistä metsässä Mimmun kanssa. Olen iloinnut siitä, kun käveleminen ei satu ja pystyn jälleen tekemään pidempiä lenkkejä. Aloin haaveilemaan retkistä eri metsäreiteille ja ehdimmekin koko perhe käymään jo Karkalin luonnonpuistossa. Myös pihan hoito on ollut helpompaa, kun olen pystynyt olemaan kyykyssä. Mutta sainkin sitten polveni kipeäksi, kun kyykyssä käännyin katsomaan taaksepäin ja vasemmasta polvesta kuului melkoinen rusahdus. Hetkeen en pystynyt nousemaan ylös, mutta kun pystyin niin jatkoin hommat loppuun. Polvi tuli vasta myöhemmin kipeäksi.

Nyt niinkuin aiemminkin heti tuli mieleen miten koiran ulkoilutus sujuu ja valitettavasti juuri metsässä epätasaisessa maastossa kävely on vaikeinta. Onneksi tähän samaan hetkeen osuivat Mimmun kasvattajan suunnitelmat ottaa Mimmu sinne niin saan nyt lepuuttaa sekä kuntouttaa polveani ja toivottavasti sitten voimme taas jatkaa metsälenkkejä, kun Mimmu palaa meille.

Paluu blogin pariin

En ole pitkään aikaan kirjoittanut tänne blogiin. Olen yrittänyt kovasti kirjoittaa tytön kouluasioita ylös, mutta vaikka kuinka niitä kirjoitin niin niistä aina puuttui jotain, joten väsyin niidenkin kirjoittamiseen. Kotikoulun vapaus ja rentous tuntui katoavan, mikä vaikutti myös tyttäreeni. Minun olisi jo pitänyt tietää, että jos yritän häneltä vaatia liikaa niin sitten oppiminen pysähtyy kokonaan. Tuntui vain siltä, että on pakko kiristää tahtia. Mutta sitten aloin ajatella, että mihin meillä on kiire? Lain mukaan peruskoulua on mahdollista käydä siihen asti, kun täyttää 17. Ensin tätä ajatustani vastustettiin, mutta nyt saimme lausunnon kotiin, missä todetaan, että tyttäreni jatkaa vielä 8.luokan opintojen suorittamista.

Kun pystyin taas itse rentoutumaan ja sallimaan tyttärelleni hänelle sopivan oppimistahdin niin ollaankin mukavasti edetty opintojen kanssa. Osassa ollaan toki hyvinkin kaukana siitä mitä tässä vaiheessa pitäisi osata, mutta en voi mitenkään nopeuttaa tätä prosessia. Välillä toki tulee isojakin harppauksia eteenpäin ja välillä junnataan paikallaan, mutta hoputtamalla ja kiirehtimällä asioista ei tule mitään.

Kaksi ensimmäistä kuvaa tyttäreni on ottanut Fiskarsin retkeltä keväällä. Nyt ei toki olla voitu retkeillä samaan malliin kuin aiemmin, mutta tavoitteena on ollut ainakin yksi ulkoilu retki joka viikko. Välillä se on ollut ihan lähialueilla ja välillä vähän kauempana.

Tyttö kuvasi kaupassa ananakset, kun yhdellä oli pienemmät lehdet niin se oli hänestä hyvin mielenkiintoista.

Olemme pitäneet kiinni rutiinistamme käydä joka viikko ruokakaupassa. Ja tästä olen iloinen, kun kaupassamme on menossa hyllyjen uudelleen järjestely ja jos tyttö ei sitä olisi näkemässä niin olisi ollut melkoinen järkytys parin kuukauden tauon jälkeen mennä kauppaan, missä kaikki on muuttunut. Tämä on koettu aiemmin esim silloin, kun kampaaja vaihtoi paikkaa. Oli kyllä sama ihminen, mutta kun paikka oli eri niin pari kertaa käytiin ensin pihalla ennenkuin suostui menemään sisälle asti. Seuraava paikanvaihto onneksi sujui jo helpommmin.

Tästä tekstistä taisi tulla vähän sirpaleinen, mutta kokosin tähän nyt joitakin ajatuksiani tältä hetkeltä. Jatkossa olisi tarkoitus kirjoittaa jälleen useammin niin sitten toivottavasti pystyn käsittelemään joitakin asioita vähän laajemminkin. Nyt alkaa taas olla enemmän energiaa tehdä asioita eikä kaikki aikani mene kotikoulun sujumisen pohtimiseen. En edelleenkään kadu kotikoulua, mutta harmittaa kun ei ymmärretä, että kotikoulussa oppiminen voi olla erilaista kuin koulussa. Ja että kaikesta opitusta ei välttämättä ole näyttää kirjallista materiaalia, kun oppia voi niin monella muullakin tavalla kuin tekemällä tehtäviä.