Olemme tässä totutelleet arkeen ilman koiraa. Useinhan sanotaan, että vasta sitten huomaa miten iso osa elämää jokin asia on, kun se on poissa. Ja täytyy sanoa, että alkuun olin aika hukassa, kun ei tarvitse lähteä aamukävelylle. Nyt oikein kaipaan sitä, mutta jostain syystä en kuitenkaan osaa yksin lähteä lenkille. Välillä on käyty koko perhe yhdessä kävelyllä, mutta ei kyllä joka päivä tule lähdettyä. Tietysti retkillä oleminen on nyt ollut helpompaa, kun ei tarvitse miettiä, että pitäisi mennä jo kotiin, että koiran ei tarvitse olla yksin niin pitkään. Mutta sekin oli mielestäni pieni asia ja vastapainona paljon hyvää. Kävimme pari viikkoa sitten tytön kanssa WeeGee talossa ja SeaLifessa.
Tytöllä on selkeästi ollut omanlainen prosessi tottua siihen, että koiraa ei enää ole. Heti alkuun luetteli, että millainen koira meille tulee seuraavaksi ja sillä pitäisi kyllä olla suurin osa edellisenkin koiran ominaisuuksista. Samalla häntä kuitenkin pelottaa, että mitä jos seuraava koira yrittääkin syödä hänen tavaroitaan ja sotkee paikkoja. Hän on hyvin tarkka siitä, että kaikki pysyy ehjänä ja mielellään myös pölyttömänä. Siksi suurin osa hänen leluistaan ja tavaroistaan on erilaisissa säilytyslaatikoissa. Tällä hetkellä ei paljoa leiki leluillaan vaikka niitä paljon vielä onkin. Joistakin leluista on jo luopunut, mutta suurimman osan on halunnut edelleen pitää.
Olen pikku hiljaa käynyt läpi koiramme tarvikkeita ja leluja. Yllättävän paljon niitä on yhdeksän vuoden aikana kertynyt. Ensi viikolla osalle tulee käyttöä, kun meille tulee koira hoitoon. Tähän koiraan tutustuimme vasta, mutta heti tulivat hyvin toimeen tytön kanssa niin odotamme innolla millaista oleminen tämän koiran kanssa on.
