Miksi meille tuli koira?

Olen aina pitänyt eläimistä ja niin pitää myös tyttäreni. Kuvassa oleva kilpikonna on tullut meille silloin, kun olin 11-vuotias. Kilpinen asui meillä silloin, kun tyttäreni oli pieni, mutta muutti sitten äitini luokse asumaan ja käy meillä välillä hoidossa. Kilpikonnan jälkeen lapsuuden perheeseeni tuli koira. Tessu oli todella rauhallinen ja kiva koira. Tessu piti harjaamisesta ja muistan kuinka kellahti aina selälleen harjan nähdessään. Kun olin jo muuttanut pois kotoa ja eronnut poikaystävästäni niin ajattelin, että otan koiran ja unohdan miehet, sen verran kypsä olin aiempiin seurustelukumppaneihini. Mutta sitten tapasinkin tulevan mieheni.

.

Yksi asia mihin hänessä ihastuin oli se, että tuli toimeen koiran kuin koiran kanssa. Tessukin oli tuolloin vielä olemassa ja tykkäsi kovasti miehestäni. Tessu osallistui myös häihimme, kun niitä juhlittiin vanhempieni talon pihalla. Häiden jälkeen aloimme etsimään meille sopivaa taloa. Löysimme talon ja sain myös lähempää työpaikan, missä työtehtäviini henkilökohtaisena avustajana kuului myös koiran hoitaminen.  Haaveilin jo tuolloin omasta koirasta, mutta sitten iskikin armoton vauvakuume. Ja melko nopeasti vauva ilmoitti olevansa tulossa. Ensimmäiset vuodet tytön kanssa menivät valvoessa ja sinnitellessä, joten koiralle ei vain olisi ollut aikaa eikä energiaa.

Kun tyttö oli saanut ensimmäisen diagnoosin ja tukitoimet alkoivat pyörimään niin koirahaave nosti jälleen päätään. Tässä vaiheessa oli selvää, että meille ei enempää lapsia ole tulossa ja halusin myös, että tytöllä olisi kotona leikkiseuraa. Tutustuin silloin erilaisiin koirarotuihin ja keskityin keskikokoisiin mieheni toiveesta. Ihastuin Novascotiannoutajaan ja kun näin ilmoituksen sekarotuisista pennuista, missä oli Novascotiannoutajaa ja Lapinkoiraa niin tiesin, että siellä on meidän koiramme. Kaksi urosta oli tässä vaiheessa vailla omaa kotia ja kun menimme niitä katsomaan niin Aatu kiipesi heti syliini ja kävi siihen nukkumaan.

Silloin tiesin, että kyllä tämä on juuri se meidän perheen koira. Ja kyllä hän täydensi perhettämme todella hyvin. Nyt meillä kaikilla onkin hyvin tyhjä olo ilman Aatua ja monet on minulta kysyneet, että otatteko toisen koiran? Kyllä meidän on jossain vaiheessa tarkoitus ottaa uusi koira kunhan löytyy sellainen mikä sopii perheeseemme. Mutta Aatua emme unohda koskaan.

Aatua muistellen

Viime viikko oli yksi elämäni raskaimmista, kun jouduimme hyvästelemään koiramme Aatun. Aatulla todettiin nivelrikko noin kaksi vuotta sitten. Mutta nyt hänen kuntonsa huononi yllättäen ja viikon sairastamisen jälkeen oli todella huonossa kunnossa. Aatu tuli meille, kun tyttäreni oli 5-vuotias. Kuvassa noin vuoden ikäinen Aatu vahtii tyttöä, joka mietiskelee. Vuosi sitten osallistuin kirjoituskurssille ja siellä kirjoitin tämän tekstin:

Joka päivä

Olohuoneesta kuuluu tumpsutus,

hännän heilutus lattiaa vasten.

Sinun hyvä huomenesi.

Seuraat, kun laitan aamupalaa.

Ja tiedät milloin olen syönyt,

kun silloin lähdetään ulos.

Käyt tarkistamassa kylän kuulumiset

ja jätät omat viestisi.

Tervehdit, jos tulee tuttuja vastaan,

mutta ei sitä nyt ehdi enempää turinoida.

On kiire kotiin syömään

koiranmakkaraa ja siihen

piilotettuja pillereitä.

Haukahdat, jos meinaan

unohtaa antaa sinulle

luun jälkiruuaksi.

Seuraavaksi haluat ulos juomaan.

Sisälläkin olisi vesikuppi,

mutta ulkona vesi on parempaa.

Välillä mietin, että miltä se sitten

tuntuu, kun sinua ei enää olekaan.

Olet ollut osa perhettämme jo

kahdeksan vuoden ajan.

Pidät ulinaa, kun tulemme kotiin.

Pyörit jaloissani innoissasi ja

pusket kuonoasi jalkojani vasten.

On aina kivaa tulla kotiin.

Tuot elämäämme rutiinit, viet minut ulos

vaikka se ei aina huvittaisikaan.

Ja olet kuin veli tytölle, koulussa

luulivatkin, että olet oikea poika.

Nautit siitä, kun lähdemme autolla

johonkin, missä on uusia hajuja.

Siellä et muista, että olet jäykkä

ja kipeä. Täytyy minun muistaa

pitää lenkit sopivan pituisina.

Illalla haluat ison luun ja että

minä pidän siitä kiinni.

Käyt syliini maate sitä järsimään.

Välillä jäät siihen nukkumaan.

Ja voisin paijata pehmeää turkkiasi

ikuisesti sekä katsoa ihaniin

vihreisiin silmiisi, 

kun nojaat pääsi

rintaani vasten.

Olen iloinen, että

luotin vaistooni sinun kuuluvan

meidän perheeseemme.