Uuden edessä

Kävimme viimeisessä hoitoneuvottelussa Lastenpsykiatrian poliklinikalla. Lääkäri huomasi neuvottelun aikana, että tyttö on ollut heidän asiakkaanaan pisimmän ajan mitä voi olla, kun sai lähetteen heille eskari vuoden aikana. Täytyy sanoa, että oli kyllä haikea olo neuvottelun jälkeen, kun tuolla on aina ollut tunne, että meitä kuunnellaan ja suunnitelmat on tehty tytön parhaaksi.

Samalla muistelin kaikkia heitä,
jotka ovat olleet osa meidän arkea näiden yli 12 vuoden aikana. Muistan edelleen tytön ensimmäisen puheterapeutin, joka oli aina iloinen ja keksi ideoita, mitä voisimme kokeilla kotona. Häntä tapasimme kahden vuoden ajan. Sen jälkeen tyttö sai jämäkän ja hyvin ammattitaitoisen puheterapeutin, jonka kanssa tehtiin yhdessä matkaa kuuden vuoden ajan. Kun puheterapia loppui tuntui kuin pitkäaikainen tukipilarini olisi äkkiä hävinnyt elämästämme.

Toimintaterapeutteja tytöllä on ollut kolme kahdeksan vuoden aikana. Ensimmäinen oli aivan ihana ja tuli hyvin toimeen tytön kanssa, mutta vaihtoi työpaikkaa, jolloin vaihtui terapeutti. Uudella kesti vähän aikaa ennen kuin yhteistyö tytön kanssa lähti sujumaan. Muistan edelleen tämän terapeutin käyttämät vihot, mihin tyttö mallista kirjoitti ja piirsi mitä olivat sillä kerralla tehneet. Ja kolmas on varmasti ollut tytölle se tärkein. Heillä oli aivan ihana yhteinen leikki, minkä kautta tyttö käsitteli ja harjoitteli erilaisia asioita.

Tytön ollessa päiväkoti ikäinen meillä kävi neuvolan perhetyöntekijä, mutta hänestä ei meille ollut paljon apua. Hänellä ei ollut mitään tietoa erityislapsen kanssa elämisestä, joten hänen neuvonsa eivät toimineet meillä. Toivon, että käyminen meillä auttoi häntä suhtautumaan paremmin seuraavaan erityislapsi perheeseen. Pari vuotta sitten meillä kävi aivan ihanat Autismisäätiön perhetyöntekijät ja heiltä sain paljon tietoa siitä, mikä kuuluu autismin kirjoon ja miten näiden asioiden kanssa voisi toimia. He saivat minut uskomaan, että tiedän mikä on hyväksi tytölle ja siksi tämä muutos on helpompi sietää. Heiltä sain myös idean aloittaa tämän blogin kirjoittamisen.

Näille kaikille ihmisille olen jakanut iloja ja suruja, välillä myös asioita mitä en ole muille kertonut. Ja tuntuu oudolta, että sitten he vain katoavat elämästämme. Heillä kaikilla on ollut suuri vaikutus elämäämme ja varmasti muistan heidät aina, kuten hoitotahon seinällä olleet ihanat luontokuvatkin. Ja nyt jään mielenkiinnolla odottamaan millaisia uusia ihmisiä tapaamme seuraavassa paikassa.