Hankala kysymys

 Muistan, kun minulta ensimmäisen kerran kysyttiin, että missä lapsesi on hyvä. Jouduin miettimään asiaa ja en siltikään keksinyt vastausta. Siihen asti, kun oltiin aina kysytty, että mitä lapsesi ei osaa. Siitä lähtien olenkin yrittänyt keskittyä siihen mitä tyttäreni osaa ja mitkä taidot olisi hänelle tärkeitä oppia. Näistä asioista olen keskustellut monien ihmisten kanssa ja vastaukset ovat välillä olleet yllättäviäkin. Itse olen sitä mieltä, että tyttäreni pystyy oppimaan sellaisia taitoja, että pystyy pärjäämään itse arkisissa toiminnoissa. Vaikka minulle on myös sanottu, että ei sellaisia taitoja tarvitse opetella, kun niihin saa kyllä apua. Tuntuu kyllä tuo avun saaminen olevan nykyään kovinkin vaikeaa niin en kyllä tuohon lähtisi luottamaan. Ja eihän se toki kaikille ole edes mahdollista oppia kyseisiä taitoja, mutta jos niitä ei harjoitella niin sitten se on ainakin mahdotonta.

Viime aikoina tyttäreni on yllättänyt minut useaan otteeseen. Hän ei yleensä halua piirtää, kun ei mielestään osaa. Syksyllä SeaLife reissulla ostettiin tuollaiset piirustuslevyt ja ensin hän tuskaili niiden kanssa, että ei se piirtäminen näilläkään onnistu. No menin keittiöön laittamaan ruokaa ja kun tulin sieltä niin neiti oli piirtänyt koko paperin täyteen piirustuslevyn avulla. Ja vieläpä todella tarkasti. Hän tykkää myös virkkaamisesta vaikka tekeekin sen ihan omalla tyylillään ja niinpä hyödynsimme tätä innostusta ystävänpäivä korttien teossa. Tyttäreni on tuosta kortista virkannut vihreät osat. Samalla harjoittelimme yhteistyötä, kun molemmat osallistuivat kortin tekoon.

Tyttäreni tykkää kovasti pääsiäismunista ja ostimme jo muovimunia maalattaviksi. Innoissaan sitten selitti millaisia niiden pitäisi olla ja näytti, että oli puhelimensa piirustusohjelmalla piirtänyt mallit valmiiksi. Samalla esitteli minulle myös muita piirtämiään kuvia ja katselin, kun piirsi lisää ja näköjään piirtäminen sormella ruudulle onnistuu paljon helpommin kuin kynällä paperille. Ihanaa, että kuvat pystyy myös tallentamaan sinne puhelimeen ja katsella niitä myöhemmin. Olenkin siis oppinut, että tyttäreni on hyvä monessakin asiassa kunhan löytyy hänelle sopiva tapa tehdä ne.

Keskustelu metsässä

Olen miettinyt miten pystyisin kertomaan edes vähän tyttäreni ajattelutavasta. Eilen kävimme kävelemässä läheisessä metsässä missä vuoden vaihteessa kaadettiin puita. Tiesin tämän olevan tytölle vaikea asia ja olinkin siitä hänelle kertonut jo etukäteen. Kun pääsimme metsän reunaan niin hän kysyi, että onko tämä varmasti sama metsä, missä on aiemmin käyty? Näytin hänelle tutut asiat, mitkä vielä olivat paikallaan. Seuraavaksi kysyi, että kasvaahan tähän uusia puita. Vakuutin, että kasvaa. Seuraavaksi kysyi, että kauanko siihen menee? No sanoin, että menee vuosia, että puut ovat isoja. Hän ei pystynyt hyväksymään tätä tietoa vaan jäi hokemaan, että kuukausia ei vuosia. Näytin sitten, että tässä on pajuja ja ne kasvavat kyllä nopeasti, mutta tuolla olevat kuuset ja männyt kasvavat hitaammin. Edelleen jatkoi, että siihen menee vain kuukausia, kun puut ovat kasvaneet takaisin. Näin, että häntä ahdisti tämä ajatus niin vaihdoimme puheen aihetta.

Kerroin, että kaadetuista puista valmistetaan ehkä lautoja tai paperia ja jos isoja puita ei kaadettaisi niin ne lahoavat ja sitten niitä ei voi enää käyttää. Tyttö ei selkeästi oikein ymmärtänyt mitä tarkoitin, mutta onneksi tiesin, että vähän matkan päässä voisin näyttää hänelle lahonneita puita. Tyttö alkoi siirtää oksia pois polulta ja kysyi, että koska täältä siivotaan nämä oksat pois? En osannut vastata tuohon kysymykseen niin vaihdoin jälleen puheen aihetta. Näytin hänelle pieniä puun alkuja ja kerroin, että nyt näillä puilla on hyvin tilaa kasvaa. Hänen mielestään niitä oli liian vähän ja hän tulisi mielellään istuttamaan niitä lisää.

Jatkoimme matkaa kohti metsää, mistä ei oltu kaadettu puita. Vähän ajan päästä tyttö totesi, että täällä on kyllä vähän liikaa puita. Pääsimme lahonneiden puiden kohdalle ja tutkimme tikan hakkaamia koloja yhdestä vielä pystyssä olevasta puusta. Jouduimme kapuamaan yhden maahan kaatuneen puun yli niin tyttö kysyi, että koska tämä puu tullaan siivoamaan pois? Näytin kuinka yhdestä kohdasta oli aiemmin kaadettu puita ja nyt siinä kasvoi tiheästi uusia puita. Mietin äänen, että onkohan niillä tarpeeksi tilaa kasvaa, että niitä pitäisi varmaankin vähän harventaa. No seuraavaksi sain selittää mitä harventaminen tarkoittaa. Kun olimme melkein metsän reunassa niin tyttö kysyi, että koskahan tästä kohdasta metsää tullaan kaatamaan puita, kun tämä on aika epäsiisti metsä. Että sellainen metsäretki meillä oli tällä kerralla.

Mikä on liikaa?

Tällä viikolla kalenterimme ei ollut noin väljä kuin viikko sitten luulin. Olemme neljänä päivänä viidestä olleet poissa kotoa ja sinä yhtenä päivänä, kun olimme kotona niin meillä kävi vieraita. Eilen sitten mukavan retken jälkeen olimme molemmat ihan puhki. Itselläni alkoi illalla särkeä päätä ja aiemmin se oli hyvinkin yleistä viikonloppuisin, mutta nyt sitä ei onneksi pitkään aikaan ole ollut. Melkein kaikki menomme tällä viikolla olivat kyllä mukavia, mutta jo se, että lähdemme pois kotoa rasittaa, tyttöä yleensä vielä enemmän kuin minua. Tämä korostui huomattavasti silloin, kun tyttö oli koulussa. Koulupäivän jälkeen ei voitu lähteä minnekään, usein jouduin perumaan toimintaterapiankin, kun tytöllä särki päätä koulupäivän jälkeen. Lauantaikin meni usein toipuessa kouluviikosta ja sunnuntaina käymme usein ruokakaupassa, kun siellä on silloin yleensä hiljaisempaa kuin muina päivinä. Niin eipä sitten paljon muualla tyttö käynyt kuin koulussa. Retkiä tehtiin sitten loma-aikoina.

Kun ilmoitin, että tyttö jää kotikouluun niin koululla olivat huolissaan, että ei poistuta sitten ollenkaan kotoota minnekään. Eivät sitten oikein olleet ymmärtäneet tilannettamme kuitenkaan. Tyttö, kun tykkää käydä eri paikoissa. Hänen kanssaan ei pitkään aikaan ole ollut ongelmana kaupassa käyminen, retkeily ja matkustaminen siis silloin kuin ei ole jo puhki väsynyt muusta kuormituksesta. Parasta on se, kun voidaan lähteä retkelle ilman tiukkaa aikataulua niin silloin niistä nautimme molemmat. Toki ymmärrän, että koulussa pitää olla aikataulut ja lyhyeen aikaan mahduttaa mahdollisimman paljon asiaa, mutta hyötyykö siitä sitten enää kukaan?

Ja toki ymmärrän, että se mikä on toiselle liikaa voi olla toiselle liian vähän. Pointtina tässä siis se, että pitää oppia mikä on itselle liikaa ja helpottaa myös paljon se, kun ymmärtää, mikä on lapselle liikaa ja huomata, että käytös riippuu helposti siitä, että onko jo kuormittunut paljon. Minulta usein kysytään onko tyttärelläsi väkivaltaista käytöstä, se kun on aika yleistä autisteilla. Ja vastaan, että ei ole. Tähän auttaa paljon ennakointi ja se, että aika usein näen että nyt ollaan menossa siihen suuntaan, että "mitta tuli täyteen". Toki tämä ennakointi ei aina ole helppoa, kun tytön ajattelumaailma on niin erilainen kuin omani. Onkin paljon helpottanut, kun hän pystyy itse kertomaan ajatuksiaan minulle ja toki näiden vuosien aikana olen jo oppinut paljon tyttärestäni sekä siitä mikä hänen kohdallaan toimii ja mikä ei. Nyt jatkamme rentoa lauantain viettoa niin jaksamme taas, kunhan olemme ensin "ladanneet akkumme".

Vähäunisuus

Tyttäreni on ollut pienestä pitäen hyvin vähäuninen ja se on tietenkin aiheuttanut sen, että meidän vanhempien unet ovat myös jääneet vähiin. Joka paikassa olen kertonut tästä ongelmasta, mutta mitään apua emme siihen ole saaneet ennen viime kevättä. Silloin saimme reseptin melatoniinille. Sen avulla tyttäreni nukahtaa pari tuntia aikaisemmin kuin ilman sitä, mutta aamuyön heräämisiin se ei valitettavasti auta. Jännä juttu tässä on se, että missään ei ole otettu huomioon sitä, miten vähäunisuus vaikuttaa tytön kehitykseen. Välillä olen miettinyt, että jos siihen olisi puututtu jo aikaisemmin niin olisiko hän voinut oppia jotkin taidot nopeammin? Meidän kohdallamme ei toki mennyttä voi muuttaa, mutta jonkun toisen lapsen kohdalla olisi ehkä mahdollista toimia jo aikaisemmin.

Tämä on yksi syy kotikoululle, kun toisena yönä uni loppuu neljältä aamuyöstä ja toisena unet saattavat jatkua aamulla kymmeneen asti. Ja siitä, että olemme herättäneet tytön joka aamu samaan aikaan niin ei ole ollut mitään apua, tätäkin sinnikkäästi kokeilimme. Nykyinen vapaus nukkumisen kanssa on auttanut koko perhettä jaksamaan. Minä valvon tytön kanssa illasta, että mies pääsee ajoissa nukkumaan ja voin sitten taas aamusta jatkaa unia niinä aamuina, kun tyttökin nukkuu. Kyllä välillä silti väsyttää, niin kuin tänään, mutta sitten olen armollinen itselleni ja vietämme päivän rennosti puuhaillen.

Toki olisi ihanaa, jos löytyisi jonkin ratkaisu, että unta riittäisi joka yölle tasapuolisesti, mutta en ole varma olemmeko vielä valmiita lähtemään unilääkkeiden kokeiluun. Tätäkin, kun on nyt ehdotettu ja kuulemma useat autistiset aikuiset käyttävät unilääkkeitä. Toki sekin auttaisi meitä vanhempia, jos tyttö voisi valvoa itsekseen, mutta tällä hetkellä ei ole siihen vielä valmis. Tyttärelläni on vilkas mielikuvitus ja välillä pelot valtaavat mielen varsinkin yöllä pimeässä ja tämän takia ei uskalla olla yksin hereillä, vaikka hänellä on huoneessa yövalo koko yön päällä ja unisieppari katossa roikkumassa eikä me vanhemmatkaan kaukana olla, mutta ei usko meidän olevan lähellä ellei näe meitä. Joten tällä hetkellä mennään näillä unilla kunnes ollaan valmiita ottamaan seuraava askel eteenpäin.

Alla olevassa kuvassa on tyttäreni lumesta tekemä satuolento.

Motivaatio

Mieleeni on jäänyt, kun erityisopettaja sopeutumisvalmennuskurssilla sanoi, että ilman motivaatiota ei voi oppia. Tämä pitää kyllä hyvin paikkaansa ja tyttäreni kohdalla liittyy myös oppimiseen muissakin asioissa kuin kouluasioissa.


Kotikoulussa käytän motivointiin helmien keräystä. Kun tyttö on kerännyt tietyn määrän helmiä niin hän saa yllätys lelun. Tämä toimii tällä hetkellä hyvin. Aiemmin hänen piti saada palkinto heti, että se toimi motivointina. Nyt ollaan otettu askel eteenpäin ja voidaan pikku hiljaa lähestyä tavoitetta.

Teimme dymolla "oppiaineiden" nimitarrat ja kiinnitimme ne pieniin askartelukaupasta ostettuihin pyykkipoikiin. Oppiaineet on mietitty yhdessä tytön kanssa, eivätkä ole ihan samat kuin koulussa. Kiinnitin kolme nauhaa henkariin. Reunimmaisissa nauhoissa pyykkipojat on tallessa ja keskelle laitamme, mitä minäkin päivänä on tehty. Sunnuntaina otan kuvan viikosta ja sen laitamme portfolioon, mihin keräämme kaikki kotikouluun liittyvät tehtävät. Otamme myös kuvia tehdyistä tehtävistä sekä paikoista, missä olemme käyneet ja liimaamme niitä sinne myös. Tyttö on kovasti tykännyt portfolion tekemisestä ja usein selailee sitä. Valvova opettaja oli myös sitä mieltä, että ideamme on hyvä niin se jää meille muistoksi näistä vuosista. Ensimmäinen portfolio onkin jo melkein täynnä niin pääsemme täyttämään seuraavaa uusilla muistoilla.

Pyykkipojista lasketaan montako asiaa on tällä viikolla tehty ja on sovittu, että yhdestä pyykkipojasta saa 3 helmeä, joten tulee samalla harjoiteltua kertotaulua.

Tyttö tykkää askartelusta ja sen kautta oppii parhaiten, joten teemme mahdollisimman paljon töitä eri aineista askarrellen. Yllä on tekemämme kello vartin harjoittelua varten ja viereisessä kuvassa pyramidit historian opintoihin liittyen.