torstai 28. maaliskuuta 2019

Erilaiset kaudet

Tyttärelläni on aina ollut erilaisia kausia eli silloin haluaisi tehdä paljon yhtä ja samaa asiaa. Näin kotikoulussa voin hyödyntää näitä kausia, koska silloin tyttö keskittyy kyseiseen asiaan aivan eri tavalla kuin, jos yritän väkisin häntä saada tekemään jotain. Olemme nyt parin kuukauden aikana käyneet viisi kertaa elokuvissa. Aimmin on käyty 1-2 kertaa vuodessa. Ei ehkä kaikkien mielestä niinkään taito, mikä pitäisi osata, mutta mielestäni kyllä osui sopivasti tähän nuoreksi kehittymisen vaiheeseen. Ja kyllähän elokuvissa käymiseen liittyy monta asiaa, mitä on hyvä harjoitella. Kuten se, että elokuva alkaa tiettyyn aikaan. Tyttö on myös osallistunut lippujen ostamiseen ja valinnut itse syötävän elokuvan ajaksi.
Askartelu on myös ajoittain tytön innostuksen kohteena. Kuvassa oleva ystävänpäivä askartelu lähti kyllä liikkeelle ehdotuksestani, mutta tyttö valitsi juuri tuon idean useammasta tarjolla olleesta. Askartelussa tulee harjoiteltua paljon hienomotorisia taitoja, mitkä tytölle olivat pitkään vaikeita. Nykyään leikkaaminen ja piirtäminen sujuvat ihan hyvin, mutta hän väsyy kyllä edelleen melko nopeasti. Siitä huomaa, että tyttö joutuu edelleen keskittymään asiaan paljon. On myös harjoiteltu yhteistyötä askarteluissa eli sovitaan, että minä teen jonkun osan ja tyttö toisen. Suunnitellaan askarteluja myös etukäteen ja mietitään, että löytyykö meiltä tarvittavat materiaalit.
Leipominen on myös tytölle mieluinen asia ja näin 7.luokalla onkin kotitalouden myötä keskitytty siihen enemmän. On leivottu keksejä, muffiinsseja ja pullaa sekä tehty pannukakkua ja lettuja. Lettuja on nyt tehty kahteen kertaan ja toisella kerralla tyttö kaatoi taikinan pannulle, kääntäminen oli vielä minun hommani, mutta hienosti jo uskalsi toisella kerralla tehdä enemmän kuin ensimmäisellä. Tyttäreni kohdalla on parempi edetä pienillä askeleilla kannustaen. Hänen kohdallaan ei toimi pakottaminen eikä uhkailu. Pitää vain olla kärsivällinen niin kyllä niitä edistysaskeleita tulee, kun hän on siihen valmis.

torstai 14. helmikuuta 2019

Vapaus valita

Olen usein törmännyt siihen, että meille sanotaan, että teillä on vapaus valita, mutta todellisuus on jotain ihan muuta. Kun tyttö sai suosituksen Kelan terapioihin saimme listan eri terapeuteista, mistä valita. Käytännössä valinta meni niin, että sille päästiin kenellä oli tilaa ottaa tyttö asiakkaakseen. Onneksi molemmat osuivat olemaan sopivia tytölle. Toimintaterapeutti tosin aika pian ilmoitti vaihtavansa työpaikkaa, joten vaihdoimme saman yrityksen sisällä toiselle terapeutille. Päiväkodin valinta meni niin, että meille ilmoitettiin missä päiväkodissa on tilaa integroidussa erityisryhmässä, joten sinne siis. Olimme kyllä onnekkaita, että tyttö sai paikan pienryhmästä päiväkodissa.
Olimme sopeutumisvalmennuskurssilla koulunsa aloittaville lapsille. Kurssi oli hyvä, mutta ihan väärään aikaan, kun se oli kesällä juuri ennen koulun alkua. Olisin tarvinnut kurssilla saadut tiedot vähintään vuotta aikaisemmin, että olisin osannut paremmin vaikuttaa tytön koulun alkuun. Siellä meille painotettiin, että vanhemmilla on oikeus vaikuttaa koulupaikan valintaan. Meille kun vain sanottiin, että tähän kouluun ja tälle luokalle ja kun yritin kysyä, että eikö mitään muuta vaihtoehtoa ole niin sanottiin, että toissijaisessa haussa voitte hakea toiseen kouluun, mutta silloin kaupunki ei maksa kuljetusta vaan se pitää vanhempien itse hoitaa. Hain silti, mutta kaikkien koulujen pienryhmät olivat jo täynnä niin hakemisesta ei ollut mitään hyötyä.
Nyt on aika, kun pitää alkaa miettiä mitä yläasteen jälkeen tapahtuu. Täytyy sanoa, että jälleen on aika epätoivoinen tunne, koska ei todellakaan tunnu olevan vapaus valita sitä mitä nuori haluaa. Erityisammattikoulujen tarjoamat tutkinnot painottuvat muutamalle alalle eikä niistä yksikään oikein tunnu tytölle sopivalta. Tällä hetkellä en usko, että pärjäisi tavallisessa ammattikoulussa eikä varsinkaan lukiossa. On toki olemassa Valma eli ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus. Tuli mieleen kuvitteellinen tilanne luokasta yläasteella, missä opettaja kertoo oppilaille, että teistä voi tulla mitä vain ja sitten kääntyy integroidun erityisoppilaan puoleen, että sinulle on sitten tämä Valma.

Toivon todellakin, että noin ei käy tosielämässä, mutta mitä olen muilta vanhemmilta kuullut niin voisi valitettavasti ollakin tositilanne koulussa. Yksi asia mistä en vielä paljon tiedä on Kelan tuet jatkossa, mutta olen osallistumassa tilaisuuteen, missä asiasta kerrotaan lisää. Tiedän kyllä jo sen verran, että vammaistukea voi saada siihen asti, kun nuori täyttää 16 ja sen jälkeen pitää hakea joko eläkettä, jos ei opiskele tai kuntoutusrahaa opintojen ajaksi. Toki olen kuullut, että aina ei kuntoutusrahaa edes myönnetä vaan nuori saakin eläkettä vaikka opiskelisi. Näitä asioita siis tällä hetkellä pohdin vaikka ne eivät tytärtäni vielä kiinnosta, mutta tarvitsen itselleni niistä jo tietoa, että voimme niistä sitten keskustella, kun hän on siihen valmis. Valokuvat tyttäreni on ottanut SeaLifessa.

maanantai 11. helmikuuta 2019

Yksi asia kerralla

Kysyin tässä yksi päivä tyttäreltäni, että haluaisiko hän mennä pääkaupunkiseudun kotikoululaisten retkelle? Hän sanoi, että ei halua, kun museoissa ja muualla haluaa keskittyä katselemiseen eikä pysty keskittymään siihen, jos paikalla on muita lapsia ja nuoria joiden kanssa pitäisi myös olla sekä keskustella. Hän haluaa mieluummin retkeillä kanssani ja voisi tavata muita ihmisiä vaikka kahvilassa tai käydä kylässä heidän luonaan. Oli minusta todella hyvä, että osasi tämän minulle näin hienosti kertoa. Olimmekin sitten viime viikolla kahdestaan Helsingissä ja ihailimme kuinka aurinko sulatti lunta kallion päältä vaikka olikin vielä pakkasta. Tyttö odottaa jo kovasti kevättä.
Tuo on kyllä mielestäni ihan viisasta, että keskittyy yhteen asiaan kerralla. Olen nyt itsekin yrittänyt paremmin keskittyä siihen, mitä sillä hetkellä teen. Toki usein minulla on monta asiaa yhtä aikaa hoidettavana, mutta yritän vaihtaa hommaa välillä ja keskittyä sitten siihen sen hetken. Olen alkanut nyt keskittyä myös omaan hyvinvointiini. Aiemmin siihen ei oikein ollut aikaa eikä energiaa. Sitä vaan enemmänkin selvisi jotenkin päivästä toiseen, mutta nyt olen kiinnittänyt aiempaa enemmän huomiota siihen mitä syön. Kävin myös ortopedisessa osteopatiassa, kun olkapääni alkoi jälleen tulla kipeämmäksi. Siellä löytyikin muutama kipeä kohta, tosin ihan eri paikasta kuin missä kipu on. Sain myös jumppaohjeita kotiin ja muutaman viikon päästä menen sinne uudestaan.

perjantai 25. tammikuuta 2019

Nakkikeitto

Teimme tänään tytön kanssa nakkikeittoa. Nakkikeittoon saa nykyään laittaa myös porkkanaa kunhan hänen lautaselleen ei niitä tule. Tyttö syö porkkanansa raakana. Hän on jo useamman vuoden ajan osallistunut nakkikeiton valmistamiseen. Tänään hän kuori porkkanoita ja pilkkoi nakit. Hän on itse keksinyt, että kun ainekset laittaa kauhan avulla kattilaan niin kuuma liemi ei roisku.
Tyttäreni syö yleensä vain ruokia missä ruoka-aineet ovat erikseen, poikkeuksena ovat tämä nakkikeitto ja lihaliemeen tehty makaronilaatikko. Tytön syöminen on ollut haastavaa pienestä pitäen. Audiofoniatrisella osastolla sanoivat, että on harvinaisempaa, kun lapsi tykkää kovasta ja karkeasta ruuasta. Tämä ilmeisesti johtuu tytön aliherkästä tuntoaistista. Hän söi aiemmin vain näkkäriä ja murot syö edelleen ilman maitoa. Muistan vieläkin, kun päiväkodissa kerran hoitaja sanoi, että aamupala murot eivät maistuneet niin kysyin, että laitoitko niihin maitoa? Ja vastaus oli kyllä, taisi jatkossa muistaa antaa murot pelkästään. Puuroista tyttö syö ainoastaan riisipuuroa. Nykyään syö myös pehmeää leipää ja jogurttia.
Niin ja syöhän tyttö nykyään myös pitsaa ja hampurilaisia, harva vanhempi ehkä iloitsee noista ruuista, mutta on se ihan kiva, että lapsi syö reissussa jotain muutakin kuin ranskalaisia. Kävimme viime viikolla HopLopissa ja tyttö söi hampurilaisen ja ranskalaiset, mutta myös maisteli minun annoksestani bataattiranskalaisia ja kanaa. Olemmekin edenneet tämän asian kanssa niin, että olemme iloisia, jos tyttö haluaa maistaa jotain uutta, mutta emme ole pakottaneet maistamaan. Olen nyt käynyt tytön kanssa HopLopissa ja uimassa, kun ei pidä ulkovaatteiden pukemisesta näin talvella ja siksi ei kovin mielellään lähde ulos. Itse olen nauttinut kävelyistä lumisessa metsässä.

tiistai 8. tammikuuta 2019

Vain omaishoitaja

Olen tehnyt töitä 15-vuotiaasta asti. Olin kesätöissä hoitamassa lapsia, torimyyjänä sekä toimistoapulaisena. Opiskellessani sairaanhoitajaksi tein keikkatöitä. Minusta piti tulla lasten sairaanhoitaja, mutta opiskelujen loppuvaiheessa satutin selkäni ja jätin opiskelut tauolle enkä sitten enää palannut niitä jatkamaan. Suoritin sihteerin ammattitutkinnon ja opiskelujen aikana olin töissä postissa sekä Citymarketin kassalla. Harjoittelun suoritin terveyskeskuksen arkistossa. Sitten työskentelin vähän aikaa erilaisissa toimistotöissä, mutta se ei tuntunut kuitenkaan sellaiselta työltä mitä haluan tehdä. Hain henkilökohtaisen avustajan paikkaa ja siinä työskentelin siihen asti, kun tyttäreni syntyi.
Olimme mieheni kanssa sopineet, että tyttö menee päivähoitoon, kun oppii puhumaan. No se kestikin sitten vähän normaalia pidempään. Hain hänelle päiväkotipaikkaa, kun hän täytti kolme. Silloin jo ehdotettiin integroitua päiväkotiryhmää, mutta että sinne on jonoa niin päätin, että tyttö saa olla kotona siihen asti, että pääsee kyseiseen ryhmään. 4-vuotiaana hän aloitti päiväkodin ja aloin etsimään töitä. Yritin etsiä osa-aikaista toimistotyötä, mutta ei sellaista ollut tarjolla, joten hain jälleen henkilökohtaisen avustajan paikkaa. Tein ensin pari sijaisuutta kunnes löytyi vakituinen paikka, missä työskentelinkin 3 vuotta. Valitettavasti henkilökohtaisen avustajan työ ei paljoa tuo vaihtelua arkeen, joten välillä tuntui, että pyöritän kahta taloutta.
Jäin kotiin, mutta tuntui, että jotain pitää tehdä, joten ensin tein vuoden konsulentin hommia yhdessä paikassa ja sitten kolme vuotta toisessa. Nyt lopetin. Mutta kynnys siihen oli iso. Jostain syystä ajatus siitä, että olisin vain omaishoitaja on vaikea vaikka kyllä minulla on tekemistä ihan tarpeeksi siinäkin. Näen usein kirjoituksia siitä miten yhdistät työn ja omaishoitajuuden sekä siitä kuinka työ tuo vaihtelua. Ja on hienoa, jos ihmisellä on työ missä viihtyy ja se lisää jaksamista. Mutta entä jos haluaakin olla vain omaishoitaja? Minulle se onneksi on taloudellisesti mahdollista, näin ei aina ole vaan on pakko jaksaa omaishoitajuuden lisäksi käydä töissä.


Uudenvuoden aattona poltimme tytön kanssa tähtisadetikkuja. Tyttö ei uskaltanut pitää tikkua loppuun asti kädessä niin keksi tökätä sen lumihankeen, kun se oli ensin palanut vähän aikaa. Silloin siitä sai myös helpommin otettua kivoja kuvia. Tyttäreni tykkää käydä eri paikoissa ja jaksan sekä ehdimme paremmin käydä niissä hänen kanssaan, kun minulla ei ole muuta työtä. Kävimme joulukuussa Haltiassa sekä Myyrmannissa, missä oli tuo kuvassa oleva iso valaistu paketti. Meillä on jo useita paikkoja mielessä missä haluamme käydä tänä vuonna. Tyttö sai joululahjaksi useamman lahjakortin, mitä aiomme hyödyntää.  Nyt siis totuttelen olemaan "vain" omaishoitaja.

perjantai 28. joulukuuta 2018

Sininen

Sininen on lempivärini. Tyttäreni halusi yhdessä vaiheessa tietää kaikkien lempivärit. Halusi tietää myös mistä väristä koiramme pitää. Päättelimme sitten, että koiramme lempivärit ovat valkoinen, koska tykkää lumesta ja vihreä, kun tykkää myös ruohosta. Hän hyväksyy sen, että kaikilla voi olla tietty väri mistä pitää, mutta hänen on vaikea hyväksyä sitä, että kaikki eivät ajattele asioista samoin kuin hän. Usein jumitilanne on aiheutunut siitä, kun hän jää jankkaamaan asiasta eikä kuuntele minua, kun yritän perustella omaa mielipidettäni. Usein tilanteet ovat päättyneet siihen, että hän toteaa, että ei pysty muuttamaan omaa käsitystään vaan on sitä mieltä vaikka se ei pitäisikään paikkaansa.
Yhtenä päivänä tyttäreni esitteli minulle rakentamaansa Lego Elves taloa ja kysyin sitten, että ovatko nuo valaisimet? Tyttö katsoi minua hämmentyneen näköisenä ja totesi, että ovathan ne vaikka hän ei aiemmin olekaan ajatellut niin. Sitten totesi iloisesti, että niinhän se asia on. Tämä oli oikeastaan ensimmäinen kerta, kun otti sanomani asian ilolla vastaan ja nopeasti myös hyväksyi sen. Tämän jälkeen näitä tilanteita on tullut myös muita, jossa kerron oman näkemykseni asiasta ja tyttö kertoo omansa, ei välttämättä olla asiasta samaa mieltä, mutta hän suostuu nyt kuuntelemaan myös minun ajatuksiani. On ihanaa tulla kuulluksi, kun tähän asti olen pitkälti joutunut vain kuuntelemaan tytärtäni ja myöntymään hänen ajatuksiinsa.
Elämäni on pitkään mennyt sen mukaan, mikä on tyttärelleni parhaaksi ja minä olen joustanut, kun hän ei siihen ole kyennyt, mutta nyt alkaa pikku hiljaa tulemaan aika jolloin pystyn enemmän ajattelemaan myös itseäni. Jostain syystä olin pitkään vältellyt sinisiä vaatteita ja esineitä. Viime talvena ostin sinisen käsilaukun ja keväällä sinisen takin, kesällä kengät. Tuntuu kuin pienistä palasista kasaisin itseäni jälleen sellaiseksi kuin oikeasti olen. Toivoin joululahjaksi sinisen kahvimukin ja sen katseleminen rauhoittaa minua. Ilahduin paljon, kun jouluaatto aamuna taivas oli ihanan sininen ja kuva siitä saa minut hyvälle mielelle. Olen viime päivinä ihaillut myös pilviä taivaalla ja tein ihan itseäni varten lumilyhdyn.

tiistai 18. joulukuuta 2018

Kiitollisuus

Olen kiitollinen siitä, että voin olla tyttäreni kanssa kotona. Tiedän, että kaikilla ei ole mahdollisuutta jäädä opettamaan lastaan. Olen huomannut, että arkea tukevat palvelut on usein sidottu koulumaailman kanssa yhteen. Eikä muutenkaan palvelut ole kovin joustavia, usein joutuu valitsemaan jomman kumman vaikka yhdistelmä olisi perheen kannalta parempi. Useimmiten pitää etukäteen tietää mitä palvelua haet, koska niitä ei suoraan tarjota tai niistä ei kerrota, jos et osaa kysyä. Usein kuulee toiselta vanhemmalta, että he saavat tätä tukea niin sitten osaa itsekin hakea samaa. Näin kävi omaishoidontuen kanssa, en olisi siitä tiennyt ilman, että toinen äiti neuvoi sitä hakemaan.
Olen myös kiitollinen siitä, että tyttäreni sai riittävästi puheterapiaa ja toimintaterapiaa. Tällä hetkellä säästökohteena tuntuu olevan lasten terapiat, mikä on uskomatonta. Usein kuuluu perusteluna olevan, että koulu kuntouttaa. Oma kokemukseni on se, että koulussa eivät resurssit siihen riitä. Ja välillä tuntuu olevan niin, että lääkärit luulevat, että Kela ei enää myönnä niin eivät edes suosittele. Näin meillä myös koulun alkaessa meinasi käydä, mutta onneksi terapeutit painotttivat terapioiden hyötyä niin saimme edelleen lausunnon terapioiden hakemista varten. Puheterapia jatkuikin sitten 3.luokalle asti ja toimintaterapia 6.luokalle. Ne todellakin olivat tarpeen tuon ajan.
Näin joulun alla olen kiitollinen siitä, että läheisemme ymmärtävät, että lapsellamme on omat tapansa myös jouluna. Hän ei pidä kuin muutamasta jouluruuasta. Kiitän äitiäni, joka keksi tehdä mansikkakiisseliä riisipuuron kanssa, siitä on tullut meidän oma jouluperinteemme. Tyttäreni pitää kovasti joulusta ja on laittanut kuvissa näkyvät koristeet esille.