tiistai 17. syyskuuta 2019

Aatua muistellen


Viime viikko oli yksi elämäni raskaimmista, kun jouduimme hyvästelemään koiramme Aatun. Aatulla todettiin nivelrikko noin kaksi vuotta sitten. Mutta nyt hänen kuntonsa huononi yllättäen ja viikon sairastamisen jälkeen oli todella huonossa kunnossa. Aatu tuli meille, kun tyttäreni oli 5-vuotias. Kuvassa noin vuoden ikäinen Aatu vahtii tyttöä, joka mietiskelee. Vuosi sitten osallistuin kirjoituskurssille ja siellä kirjoitin tämän tekstin:

Joka päivä

Olohuoneesta kuuluu tumpsutus,
hännän heilutus lattiaa vasten.
Sinun hyvä huomenesi.



Seuraat, kun laitan aamupalaa.
Ja tiedät milloin olen syönyt,
kun silloin lähdetään ulos.

Käyt tarkistamassa kylän kuulumiset
ja jätät omat viestisi.
Tervehdit, jos tulee tuttuja vastaan,
mutta ei sitä nyt ehdi enempää turinoida.

On kiire kotiin syömään
koiranmakkaraa ja siihen
piilotettuja pillereitä.

Haukahdat, jos meinaan
unohtaa antaa sinulle
luun jälkiruuaksi.

Seuraavaksi haluat ulos juomaan.
Sisälläkin olisi vesikuppi,
mutta ulkona vesi on parempaa.

Välillä mietin, että miltä se sitten
tuntuu, kun sinua ei enää olekaan.
Olet ollut osa perhettämme jo
kahdeksan vuoden ajan.

Pidät ulinaa, kun tulemme kotiin.
Pyörit jaloissani innoissasi ja
pusket kuonoasi jalkojani vasten.
On aina kivaa tulla kotiin.

Tuot elämäämme rutiinit, viet minut ulos
vaikka se ei aina huvittaisikaan.
Ja olet kuin veli tytölle, koulussa
luulivatkin, että olet oikea poika.

Nautit siitä, kun lähdemme autolla
johonkin, missä on uusia hajuja.
Siellä et muista, että olet jäykkä
ja kipeä. Täytyy minun muistaa
pitää lenkit sopivan pituisina.



Illalla haluat ison luun ja että
minä pidän siitä kiinni.
Käyt syliini maate sitä järsimään.
Välillä jäät siihen nukkumaan.


Ja voisin paijata pehmeää turkkiasi
ikuisesti sekä katsoa ihaniin
vihreisiin silmiisi, 
kun nojaat pääsi
rintaani vasten.
Olen iloinen, että
luotin vaistooni sinun kuuluvan
meidän perheeseemme.

sunnuntai 18. elokuuta 2019

Retket

Kirjoitin tässä ylös kesän aikana tekemiämme retkiä. Jäin miettimään, että miksi teen niin. Olen antanut listan valvovalle opettajalle joka vuosi. Syynä tähän se, kun tyttäreni jäi kotikouluun niin minulle sanottiin, että sitten ette poistu kotoa ollenkaan. On totta, että kun tyttö kävi koulua niin arkena emme voineet retkeillä, kun hän ei koulupäivän jälkeen jaksanut mennä minnekään.
Mutta kun tyttö jäi kotikouluun niin jos ollaan oltu useampi päivä kotona niin kysyy, että voitaisiinko mennä johonkin. Kirjaan listaan myös mitä kulkuvälinettä olemme käyttäneet. Tämä johtuu siitä, että yhdessä vaiheessa tytöltä kysyttiin, että oletko koskaan ollut raitiovaunussa? Mihin tyttö kyllä vastasi, että olen, mutta siitä jäi sellainen tunne, että kuvitellaan meidän olevan vain kotona eikä koskaan menevämme mihinkään. Ja käytämme kyllä aika usein autoa, mutta kyllä myös julkisia kulkuvälineitä. Ja kun tytön ensimmäinen hoitotaho oli Meilahdessa niin sinne en lähtenyt autolla vaan sinne kuljettiin julkisilla, joten tyttäreni on kulkenut useampaan kertaan ratikalla pienestä pitäen.
Viime vuonna aloin merkitsemään listaan myös uudet retkikohteet, kun tyttäreni toki käy mielellään vanhoissa tutuissa paikoissa, mutta haluaa myös tutustua uusiin. Ja jotenkin helposti autistisesta henkilöstä näyttää tulevan mieleen, että tykkää tehdä vain samoja asioita uudelleen. Olemme neljän kuukauden aikana käyneet 15 uudessa paikassa. Tuohon toki laskin myös Irlannin matkan kohteet, kun siellä emme olleet käyneet aiemmin. Toki mahdollisuuksien mukaan yritän valita sellaisia aikoja retkille, että siellä ei nyt ihan tungosta ole. On kyllä myös kokeiltu käydä esim messukeskuksessa, mutta siitä retkestä tuli lyhyt runsaan ihmismäärän vuoksi.
Olemme tänä kesänä tehneet paljon mukavia retkiä sekä luonnossa että museoissa. Ylin kuva on Tukholman Skansenin pienoismallista, seuraava Pitkäkoskesta, minkä lähellä kävimme suunnistamassa kiintorasteilla, sitten on Kansallismuseo, missä kävimme ystäväperheen kanssa ja viimeisenä kuva Lappohjan rannalta, mistä tyttö löysi paljon simpukoita.

keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Tasapainossa

Kävimme Haltiassa katsomassa LOL - luonto on laiffii valokuvanäyttelyn ja kuva, missä orava taiteilee kahden kukkavarren välissä jäi erityisesti mieleeni. Samaistun tuohon oravaan, kun tuntuu, että juuri nyt elämä on tasapainossa, mutta se ei tunnu olevan kovin vakaata vaan pienetkin asiat laittavat heilumaan ennenkuin jälleen löytyy tasapaino uudestaan. Toki olen iloinen siitä, että tasapaino on löytynyt ja yritän siitä nauttia niinkuin kuvan oravakin näyttää tekevän. Meillä kotona arki sujuu ihan mukavasti. On tietyt aamu- ja iltarutiinit. Lähdöt retkille ja asioita hoitamaan onnistuvat aiempaa helpommin. Toki ne vaatii etukäteen muistuttelua, mutta se tulee jo rutiinilla.
Suihkussa käyminen oli meillä pitkään vaikeaa, mutta sekin sujuu nykyään paljon helpommin kuin ennen. Aiemmin sinne meneminen oli vaikeaa ja sieltä pois saaminen olikin sitten seuraava ongelma. Pesuihin meni helposti tunnin verran aikaa. Nykyään peseminen sujuu nopeasti ja melko itsenäisesti, mutta kuivatteluun menee vähintään puoli tuntia, kun tyttö ei voi pukea vaatteita ennenkuin on ihan kuiva. Tyttö itse totesi, että käy suihkussa mieluummin aamuisin ja se onkin toiminut hyvin. Minä toivoin, että kävisi suihkussa 3 kertaa viikossa ja hän olisi halunnut käydä vain kerran niin päädyttiin kompromissiin eli kahteen kertaan.
Nyt on myös vähän ristiriitainen olo, että nauttiako vain tästä tasapainosta vai pitäisikö nyt ottaa joku uusi opeteltava asia työn alle, mikä saattaa viedä tasapainoisen arjen vähäksi aikaa. Tiedän, että tytöllä on vielä paljon opeteltavia asioita, mutta välillä itse väsyn siihen, että on ne kaikki hänelle opetettava ja siihen kun ei riitä, että näyttää asian muutaman kerran vaan niitä toistoja tarvitaan paljon.

tiistai 4. kesäkuuta 2019

Mökillä

Mieheni isä on rakentanut mieheni äidin suvun maille pienen saunallisen hirsimökin, missä alkuun myös me vietimme aikaa. Mutta sitten aloimme kaipaamaan enemmän tilaa, joten rakensimme isomman mökin toisen mökin lähelle. Alkuun oli vaikeuksia, kun tyttö ei voinut olla yksin niin jopa ulkovessaan meneminen oli haastavaa.
Nykyään tyttö onneksi pärjäilee vähän aikaa itsekseen. Mieheni hommasi mökille radiopuhelimet ja niitä tyttö oppi käyttämään aiemmin kuin kännykkää. Ne on edelleen käytössä ja niillä tyttö saa helposti kerrottua, jos tarvitsee apua jossain. Kuten viimeisimmällä mökkireissulla tarvitsi apua, kun ampiainen oli tullut mökkiin sisälle. Tykkäämme käydä mökillä, mutta aloitan valmistautumisen sinne menoon usein viikkoa ennen, kun mietin, että mitä ruokia otan mukaan. Ruuan valmistus, kun on siellä erilaista niin teen mielelläni ruokia kotona valmiiksi. Aiemmin vain grillimakkara on ollut sellaista mitä koko perhe syö. Viime kerralla mies valmisti kanan siipiä, mitkä maistuivat hyvin kaikille.

Tyttö nukkuu mökillä sängymme vieressä niin siellä saan olla koko yön sängyssä vaikka tyttö heräisikin, mutta yleensä nukkuu siellä hyvin. Valitettavasti viimeksi kurkkukipu herätteli minua niin en saanut levättyä siellä niinkuin yleensä. Nautin mökillä, kun pääsen koiran kanssa metsään kävelylle. Viime aikoina olen saanut myös tytön ja miehen välillä lähtemään mukaan. Toki nautin myös siitä, kun saan olla omassa rauhassa kävelyllä.  Koiramme rakastaa uimista ja tyttökin pienempänä ui paljon lammessa, mutta nykyään ei enää halua uida muualla kuin uima-altaassa. Tyttö ei tykkää saunoa, joten se on minulle ja miehelle yhteistä aikaa niin kotona kuin mökillä.
Toki, kun on kaksi mökkiä ja omakotitalo niin se tarkoittaa myös paljon ylläpito hommia sekä pihatöitä. Joka kesä maalataan jotain kohtaa, ruohonleikkuuta riittää sekä toki myös siivoamista useammassa paikassa. Yritämme miehen kanssa jakaa tehtäviä keskenämme sekä kesän mittaan, että välillä jäisi myös aikaa nauttia olosta sekä mökillä että kotona. Itse olen sellainen, että usein suunnittelen valmiiksi, mitä tulen seuraavalla mökkireissulla tekemään niin osaan myös ottaa tarvittavia välineitä mukaan. Viimeksi kävimme läpi tytön leluja sekä kävin läpi omat vaatteeni ja toimme pois ne mitä ei enää käytetä. Seuraavalla kerralla olisi tarkoitus pestä saunan lauteet ja sen jälkeen molempien mökkien ikkunat.

maanantai 27. toukokuuta 2019

7.luokka kotikoulussa

Tapasimme valvovan opettajan jo noin kuukausi sitten ja silloin saimme tietää, että 7.luokka on hyväksytysti suoritettu. Meillä oli joitakin projekteja vielä kesken, joten niitä on tehty loppuun ennen siirtymistä 8.luokan opintoihin. Itse päätin syksylle ottaa teemaksi kierrätyksen ja nyt keväälle yhdessä suunnittelemisen. Syksyllä kävimme usein tytön kanssa viemässä paperia, pahvia, lasia, metallia ja muovia kierrätyspisteelle. Kävimme tavaroitamme kotona läpi. Niistä mitä ei enää käytetä osan myimme itse kirpputorilla ja osan veimme suoraan SPR:n Kontti kirpputorille. Toki samalla katselimme molemmissa paikoissa, että löytyykö sieltä jotain kotiin vietävääkin.
Idea kuumailmapallo taulusta löytyi Pinterestistä jo helmikuussa. Kävimme useampaan kertaan Kontti kirpputorin tuunauspisteeltä ostamassa sitä varten nappeja. Kehys käytiin myös ostamassa sekä sinistä maalia ja tuputin pilvien maalaamista varten. Alunperin oli tarkoitus myös naulata nauloja sekä pujotella lankaa niihin, mutta suunnitelma muuttui sen osalta.
Tyttö on itse valinnut värit sekä maalannut taustan ja kehyksen. Pilvetkin tuputteli itse vaikka ensin mietti, että osaakohan sen tehdä. Valitsemansa napit asetteli ensin pallon muotoon ja muutaman napin autoin liimaamaan, mutta loput liimasi itse. Otimme kuvan, kun hän sai napit aseteltua niin siitä pystyi tarkistamaan, että menikö nappi oikeaan kohtaan. Annoimme liiman kuivua ja sen jälkeen tyttö sommitteli napit pallon sisäpuolelle, jälleen otimme kuvan, että osasi liimata napit oikeaan järjestykseen. Piirsimme korin lyijykynällä ja autoin liimaamaan jäykän narun sen ympärille, sitten tyttö maalasi vielä korin ruskeaksi.
Tämä taulu kuvastaa hyvin sitä kuinka paljon ollaan edistytty kotikoulussa siinä, että tyttö uskaltaa ja pystyy tekemään asioita itse. Hän on myös hienosti osallistunut asioiden suunnittelemiseen. Välillä on toki ongelmia siinä, että ei ymmärrä selitystäni, mutta silloin kaivan paperia ja kynän esille. Pikapiirtämistä harjoiteltiin sopeutumisvalmennuskurssilla useampi vuosi sitten ja se on hyvä keino selventää asioita tytölle. Aiemmin olen käyttänyt sitä myös, kun ollaan menty hoitamaan asioita niin olen piirtänyt järjestyksen paperille. Nykyään asioiden hoito onnistuu ihan kertomalla mitä tehdään missäkin järjestyksessä. 7.luokka on hyvä päättää tähän projektiin, missä yhdistyivät kivasti molemmat teemat.

keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Silmälasit

Ekalla luokalla koulussa huomattiin, että tytön näössä on jotain vialla. Pääsimme silloin silmälääkärille, kun se oli ilmaista eka luokkalaisille. En itse ole koskaan käynyt silmälääkärillä vaikka silmälasit minulla onkin, joten en oikein osannut valmistaa tyttöä siihen mitä on tulossa. Hoitaja, joka ensin teki yhden tutkimuksen osasi ottaa hyvin huomioon lapsen, jolla erityistarpeita, mutta lääkäri ei. Hän mutisi koko ajan niin etten kuullut mitä hän halusi lapsen tekevän niin en pystynyt sivusta ohjaamaan lasta toimimaan oikein. Kamalinta tytön mielestä oli tipat ja se kun ei nähnyt kunnolla, oli ihan paniikissa ja pääsimme lähtemään kotiin vasta, kun niiden vaikutus hävisi.
Tyttö sai silloin lukulasit, mutta ei suostunut niitä käyttämään vaikka kokeiltiin mitä konsteja. Vuosi sitten tyttö ilmoitti, että näkee asiat kahtena. Selvisi, että hänellä on hajataittoa ja sai uudet silmälasit. Hän etsi pitkään sopivia kehyksiä, mutta sitten löytyi mieleiset. Mutta heti, kun lasit saatiin käyttöön niin ilmoitti, että nämä suurentavat liikaa. Niihin, kun siis laitettiin myös vähän plussaa, mutta se oli tytön mielestä liikaa. No ajattelin, että jospa tottuisi niihin pikkuhiljaa, kun moni muukin asia vaatii totuttelua. On laittanut ne pieneksi hetkeksi välillä päähän ja pari viikkoa sitten ilmoitti, että ne eivät enää auta kahtena näkemiseen. Eikun varaamaan uutta näöntarkastus aikaa.
Optikko yritti jättää minut huoneen oven taakse odottamaan, mutta ilmoitin, että tulen mukaan. Selitinkin heti alkuun miksi olemme siellä ja että edelliset lasit jäi käyttämättä, kun niissä oli tytön mielestä liikaa suurennusta. Optikko laittoi heti tytön nenälle testi lasit ja testasi vain muutamaa eri vaihtoehtoa kysellen mitä taululla näkyy. Sitten pyysi tyttöä tulemaan testi lasit silmillään oven suuhun ja katsomaan liiketilaa. Sitten kysyi, että suurentavatko liikaa? Tyttö vastasi, että ei ja toivon todella että on sitä mieltä vielä kotonakin. Olen hyvin kiitollinen optikolle, että kuunteli meitä. Ja tyttö oli oikeassa, aiemmin hajataittoa oli vain toisessa silmässä niin nyt sitä oli molemmissa.

Valittiin sitten uudet kehyksetkin, kun aiempiin oltiin vaihdettu nenätyynyt jo useampaan kertaan, kun ne painoivat. Uusissa muovisissa kehyksissä ei ole nenätyynyjä, mutta sangat olivat kuitenkin metallia ja vielä joustivat saranan kohdalta. Ne ovat myös todella kevyet sekä sankojen päät on melkein suorat sekä niiden päässä on pehmikkeet, joten todella toivon, että nyt lasit eivät paina mistään liikaa. Nyt vain odotellaan, että päästään ne hakemaan niin sitten selviää ovatko tytölle mieleiset. (Tässä olevat valokuvat minä olen ottanut ja valitsin ne ajatuksella lähikuva kukasta, vähän kauempaa otettu kuva koivusta ja viimeisessä on kaksi kurkea pellolla, mutta ne on niin kaukana, että niitä on vaikea nähdä.)

keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Ulkomailla

Kävimme Dublinissa Irlannissa. Tämä oli tyttärelleni kolmas kerta, kun lennettiin lomalle. Hän oli 8-vuotiaana ensimmäisen kerran lentokoneessa, kun matkustimme Lontooseen. Sen jälkeen ilmoitti, että ei halua lentää uudestaan. Vuosi sitten sanoikin, että nyt voisi mennä lentokoneeseen ja päätimme mennä uudestaan Lontooseen. Reissun jälkeen tyttö sanoi, että sinne ei enää halua mennä.
Hän miettikin pitkään, että mikä voisi olla uusi kohde mihin mennä lentokoneella. Hänellä on lippu-tarrakirja, missä kerrotaan myös mitä kieltä maassa puhutaan niin hän siitä katsoi kaikki maat missä puhutaan englantia, koska haluaa mennä maahan missä ymmärrrämme ihmisiä ja tiekylttejä. Sitten hän rajasi vaihtoehtoja sillä, että ei halua olla kovin kauan lentokoneessa. Niinpä ehdotti Irlantia ja se sopi kyllä meille vanhemmille myös. Päätöksen sinetöi se, että Dublinissa on eläintarha sekä luonnontieteellinen museo. Eläimiin liittyvät kohteet, kun ovat tytön mieleen ja sopivat myös meille aikuisille.
Luonnontieteellinen museo oli todella täynnä täytettyjä eläimiä sekä luurankoja, ahtaat käytävät puikkelehtivat niiden välissä. Tilassa myös kaikui kovasti. Museo kierrettiinkin vauhdikkaasti läpi ja lähdettiin takaisin hotellille. Käytimme HopOn HopOff bussia liikkumiseen paikasta toiseen, mikä osoittautui hyväksi ideaksi. Eläintarha olikin sitten todella hieno paikka. Eläimillä on isot aitaukset ja niitä pystyi katselemaan useammasta paikasta aitausten vierestä. Tyttö innostui kuvaamaan eläimiä omalla uudella puhelimellaan, mitä ei vielä tähän mennessä ollut suostunut käyttämään ollenkaan. (Tässä näkyvät kuvat ovat minun ottamiani.)
Tytöllä oli reissussa mukana muutama pieni lautapeli, tabletti sekä neljä pehmolelua. Virtahepo pehmon osti Dublinin eläintarhasta. Lentokoneessa hänellä oli korvatulpat sekä omat eväät ja vesipullo. Meillä oli aamupala hotellilla ja tyttö tykkää kovasti seisovista pöydistä, mistä saa itse valita mitä syö. Aamupalan jälkeen lähdimme bussilla kierrokselle, kävimme kahvilassa ja iltapäivällä palasimme takaisin hotellille huilaamaan ja sitten kävimme syömässä. Sen jälkeen palasimme hotellille, että tyttö ehti rauhoittua tarpeeksi ennen nukkumaan menoa. Otin tytölle melatoniinit mukaan ja se oli todella hyvä asia. Hän nukahti hyvin ja nukkui kaikki yöt kokonaan. Olemme todenneet, että tällä hetkellä kolme yötä poissa kotoa on sopiva määrä. Lentomme lähti neljäntenä päivänä vasta illalla niin lentokoneessa tyttö stimmaili eli heilutteli käsiään ja itseään, mitä ei menomatkalla tapahtunut. Reissumme oli ihan onnistunut vaikka sää olisi voinut olla parempi, mutta eipä ainakaan tytöllä ollut liian kuuma, mistä ei tykkää ja silloin mikään ei onnistu, siksi oltiin valittu kevät reissumme ajankohdaksi.