sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Erilainen vuosi

 

Tämä vuosi on ollut täynnä yllättäviä edistysaskelia tytön kanssa. Alkuvuodesta oli kyllä myös hankalia hetkiä, mutta sen jälkeen tilanne on helpottunut vaikka kyllä tyttö usein kysyy, että koska tämä tilanne menee ohi? Olenkin nyt paljon miettinyt, että mitkä asiat ovat auttaneet edistymisessä. Ei sillä sinänsä ole merkitystä, olen niistä todella iloinen, mutta olisi kiva tietää, että mitkä asiat tukevat tytön kehittymistä niin osaisin sitten pitää niistä kiinni jatkossakin. Toki voi olla, että iälläkin on vaikutusta ja olenkin iloinen päätöksestämme, että tyttö käy peruskoulua yhden vuoden pidempään niin ehtii vielä kehittyä lisää ennen jatko-opintoja.

Yksi iso asia, missä kehitystä on tapahtunut, on ruokailut. Tyttö on maistellut paljon uusia ruokia ja moni niistä onkin jäänyt pysyvästi ruokavalioon. Toki välillä tulee niitäkin ruokia vastaan, mistä ei pidä, mutta on hienoa, että osaa nykyään senkin sanoa etten pidä tästä ruuasta. Ja usein osaa myös sanoa, että miksi ei pidä siitä. Helpottaa paljon arkea, kun voi laittaa samaa ruokaa koko perheelle. Viikonloppuisin usein herkutellaan esimerkiksi kuvassa olevalla pekoniin käärityllä kanalla ja tänään tyttö söi ensimmäisen kerran pihviä. Pastaa ja riisiä syö myös nykyään sekä muitakin keittoja kuin nakkikeittoa ja syö porkkanatkin keitosta.

Yksi asia, minkä uskon vaikuttaneen positiivisesti, on koiramme Mimmu. Mimmu tuli meille vähän yli vuosi sitten ja heillä on alusta asti ollut jokin yhteys keskenään. Mimmu osaa hienosti mennä tytön luokse, jos aistii hänen ahdistuvan jostain. Tytöllä jää välillä jokin ajatus vähän kuin jumiin ja kun Mimmu menee hänen luokseen niin pääsee siitä helpommin eroon. Kuvassa ovat vierekkäin sohvalla ja yhtenä päivänä, kun tyttö istui lattialla niin Mimmu kävi hänen viereensä maate ja laittoi päänsä tytön syliin niin tyttö rauhoittui heti. Mimmun kanssa tulee myös helpommin lähdettyä ulos kävelylle tai leikkimään.

Leipominen on edelleen yhteinen juttumme. Siinäkin on tapahtunut edistystä ja ollaan tehty paljon erilaisia muffinsseja. Niihin on voinut laittaa erilaisia marjoja, banaania ja porkkanaa. Ananastakin kokeiltiin, mutta se ei ollut tytön mieleen. Kuvassa oleva banaani-maustekakku tehtiin tänään yhdessä. Sen ollessa uunissa tiskasin keittiössä ja nautin sen huumaavan jouluisesta tuoksusta. Samalla tyttö kuunteli isänsä kanssa musiikkia olohuoneessa. Tämä on onnistunut meillä vasta nyt muutaman kerran. Aiemmin tyttö ei ole halunnut ollenkaan kuunnella musiikkia. Viime aikoina on innostunut katsomaan musiikki ohjelmia ja niiden myötä on nyt innostunut myös kuuntelemisesta. Joten ehkäpä tänä vuonna meillä voidaan kuunnella myös joululauluja.




perjantai 31. heinäkuuta 2020

Erilaiset tunteet ja tilanteet


Edelliseen tekstiini viitaten, kun annan itselleni luvan olla väsynyt niin se ei tarkoita sitä, että en tekisi mitään ja olisin vain koko ajan väsynyt. Se enemmänkin rohkaisee minua kuuntelemaan paremmin itseäni. Jos jonakin päivänä väsyttää niin sitten teen vain välttämättömät asiat. Ja toisena päivänä energiaa saattaa riittää vaikka suursiivoukseen asti eli tilanteet ja tunteet vaihtelee.
Yritän myös pitää parempaa huolta itsestäni. Se on se asia, mistä olen pitkään joustanut. Olen nyt useamman viikon ajan jumpannut kolme kertaa viikossa aamulla. Jos en tee sitä aamulla niin sitten se jää tekemättä. Eli tässä samalla tutustun itseeni uudestaan. Kun pitkään elää sen kautta, mitä toinen tarvitsee niin omat tarpeensa helposti sivuuttaa.




                                                  Olen iloinen siitä, että minulla on mahdollisuus olla tyttäreni kanssa kotona ja pitää hänet kotikoulussa. Se on helpottanut arkeamme paljon ja tyttö on edennyt monessa asiassa, mistä olen ylpeä sekä hänen saavutuksestaan, että siitä mitä olen tehnyt asian eteen. Pienempänä tyttö ei kestänyt nähdä minun eri tunteitani, joten piti opetella olemaan mahdollisimman neutraali kaikissa tilanteissa. Nykyään voin jo näyttää jonkin verran eri tunteita ilmeilläni. Usein kyllä kerron tytölle, millä mielellä olen niin hänen on helpompi siihen suhtautua. Meillä on usein myös hauskaa yhdessä ja on ihanaa tuntea lapsensa näin hyvin. Mutta välillä sitä kaipaa hetkiä, jolloin ei tarvitse tehdä yhtään mitään ja voi vain olla vaikka riippumatossa ja katsella yläpuolella olevaa puuta sekä taivasta.

torstai 30. heinäkuuta 2020

Lupa olla väsynyt


Olen vuoden verran ollut väsyneempi eikä sille oikeastaan ole varsinaista syytä juuri nyt. Vaan uskon, että monen vuoden valmiustilassa olo alkaa uuvuttamaan. Olen ollut tytön omaishoitajana yli kuuden vuoden ajan. Alkuun tyttö oli koulussa, joten niinä päivinä sain muutaman tunnin hengähtää. Lisäksi kerran tai kaksi kertaa viikossa oli toimintaterapia, milloin oli 45 minuuttia "omaa aikaa". Toisaalta tuollainen aika, kun joutuu koko ajan katsomaan kelloa, että koska pitää olla hakemassa tyttöä niin ei sekään kovin rentouttavaa ole, mutta silloin on erilailla valmiustilassa. Kun tyttö jäi kotikouluun niin vielä vuoden verran jatkui toimintaterapia kunnes sekin loppui.
Sen jälkeen omaa aikaa on ollut, jos olen päättänyt itsekseni lähteä jonnekin. Mutta olen siinä aika huono. En useinkaan tiedä minne menisin ja mitä tekisin. Koiran kanssa lenkillä käyminen on sellaista, mikä onnistuu ja se onkin ollut tässä vuosien aikana minulle todella tärkeä päivittäinen hengähdystauko. Koiramme oli viisi viikkoa hoidossa tässä kesällä ja sinä aikana kävin kerran itsekseni hieronnassa. Tyttö kulkee useimmiten mukanani, voi onneksi odottaa odotustilassa sen aikaa, kun olen esimerkiksi hammaslääkärissä ja fysioterapiassa. Kotonakin tyttö voi olla jonkin aikaa itsekseen, mutta silloinkin pitää olla koko ajan tavoitettavissa, jos tarvitseekin jotain.
Nyt olen antanut itselleni luvan olla väsynyt, kun pitkään tuntui siltä, että on vaan pakko jaksaa vaikka ei ole koskaan lomaa tai vapaapäiviä. Omaishoitajuus on niin sidottuna meidän arkeen, että on hankalaa eritellä vapaata ja arkea. Koska vaikka lähdemme mökille viettämään viikonloppua niin olen silti koko ajan "töissä" vaikka onneksi voin siellä välillä ottaa vähän rennommin. Mutta siinä samalla huolehdin, että tyttö syö, muistaa juoda ja käydä vessassa, autan iltapesuissa ja aktivoin tekemään jotain, koska muuten vain istuisi pelaamassa tai katsomassa ohjelmia. Tosin joskus annan hänen tehdä sitä ja itse huilaan, jos siltä tuntuu.

perjantai 17. heinäkuuta 2020

Rokotus


Tällä viikolla kävimme tytön kanssa terveydenhoitajan luona. Tätä käyntiä on pelätty siitä asti, kun tyttö sai edellisen rokotuksen 6-vuotiaana. Pienempänä ei pelännyt neuloja. Rokotukset ja muutama verikoekkin otettiin sormenpäästä niin että tyttö istui sylissäni eikä ollut moksiskaan kummastakaan. Mutta tytön ollessa 4-vuotias häneltä otettiin verikoe osastojaksolla, missä en ollut paikalla. Ilmeisesti tämä ei mennyt kovinkaan hyvin ja olinkin hyvin pettynyt siitä, että minulle ei oltu kerrottu tästä toimenpiteestä etukäteen. Siitä jäi pelko neuloja kohtaan ja tähän pelkoon olen yrittänyt saada apua monelta taholta, mutta pelon selättäminen jäi minun tehtäväkseni.

Pelko on aina välillä noussut esiin ja moneen kertaan tässä vuosien aikana tyttö on ehtinyt kysyä, että milloin on seuraava rokotus? Yllättävä apu pelon selättämiseen löytyi telkkarista. Olen itse katsonut ohjelmaa, missä suoritetaan pieniä toimenpiteitä ja yllättäen tyttö halusi katsoa sitä kanssani. Joissakin kohdissa peittää kyllä silmänsä, mutta on pystynyt katsomaan kohdat, missä puudutusainetta laitetaan neulalla. Vähän aikaa sitten sanoikin, että nyt on valmis rokotukseen. Terveydenhoitaja oli onneksi hyvin huomaavainen, kun kerroin, että tyttö ei tykkää neuloista. Kertoi koko ajan mitä teki ja painotti tytölle, että tämän tulee pysyä paikallaan rokotuksen ajan. Minulla oli kylmäpakkaus mukana, koska se usein auttaa moneen asiaan. Ja rokotuksen jälkeen tyttö pitikin pakkausta pistokohdan päällä. Tyttö oli rokotuksen jälkeen ihan kalpea ja sanoi, että tuli huono olo, kun jännitys helpottui. Mutta rokotus saatiin laitettua!

Olin etukäteen kysynyt, että mihin haluaa mennä terveydenhoitajan vastaanoton jälkeen niin vastasi, että Falkullaan katsomaan eläimiä. Ja sinne siis menimme, mutta valitettavasti olimme sen verran myöhään liikkeellä, että osa eläimistä oli juuri viety sisälle, minne ei nyt voi mennä. Onneksi kanat ja ankat olivat ulkona. Niitä seurailtiinkin melkein tunnin ajan ja niiden aitauksissa viihtyvät varpuset kiinnostivat myös tyttöä. Saimme myös nauraa makeasti, kun kanoille tuotiin yksi kastemato. Madon saanut kana alkoi juosta pitkin aitausta ja kaikki muut jahtasivat sitä, koska olisivat myös halunneet saada osan madosta. Lopulta kana meni aitauksen nurkkaan ja söi madon, onnekas tipu sai myös osan, kun löysi madosta juoksumatkalla tippuneen palan. Ihan mukava lopetus jännittävälle reissulle. (Kuvat linnuista ovat tyttäreni ottamat.)

tiistai 23. kesäkuuta 2020

Pelko


Pelkään montaakin asiaa tällä hetkellä, mutta nyt päällimmäisenä mielessä on kipeä polvi. Toivon, että se on vain pieni ohimenevä vaiva, mutta koska on aiempaa kokemusta siitä, kun pienestä vaivasta lonkassa tuli monen vuoden piina niin kyllä pelottaa että tästä tulee myös. Nyt yritänkin toimia eri tavalla, että niin ei kävisi. Menin nopeammin lääkäriin ja onneksi kohdalle osui lääkäri, joka otti asian tosissaan ja laittoi heti lähetteen fysioterapiaan. Siellä kävin ensimmäisen kerran eilen ja pitkän testaamisen jälkeen sain muutamia jumppaohjeita sekä uuden ajan.
Talven ja kevään aikana olen nauttinut kävelylenkeistä metsässä Mimmun kanssa. Olen iloinnut siitä, kun käveleminen ei satu ja pystyn jälleen tekemään pidempiä lenkkejä. Aloin haaveilemaan retkistä eri metsäreiteille ja ehdimmekin koko perhe käymään jo Karkalin luonnonpuistossa. Myös pihan hoito on ollut helpompaa, kun olen pystynyt olemaan kyykyssä. Mutta sainkin sitten polveni kipeäksi, kun kyykyssä käännyin katsomaan taaksepäin ja vasemmasta polvesta kuului melkoinen rusahdus. Hetkeen en pystynyt nousemaan ylös, mutta kun pystyin niin jatkoin hommat loppuun. Polvi tuli vasta myöhemmin kipeäksi.

Nyt niinkuin aiemminkin heti tuli mieleen miten koiran ulkoilutus sujuu ja valitettavasti juuri metsässä epätasaisessa maastossa kävely on vaikeinta. Onneksi tähän samaan hetkeen osuivat Mimmun kasvattajan suunnitelmat ottaa Mimmu sinne niin saan nyt lepuuttaa sekä kuntouttaa polveani ja toivottavasti sitten voimme taas jatkaa metsälenkkejä, kun Mimmu palaa meille.

lauantai 6. kesäkuuta 2020

Paluu blogin pariin


En ole pitkään aikaan kirjoittanut tänne blogiin. Olen yrittänyt kovasti kirjoittaa tytön kouluasioita ylös, mutta vaikka kuinka niitä kirjoitin niin niistä aina puuttui jotain, joten väsyin niidenkin kirjoittamiseen. Kotikoulun vapaus ja rentous tuntui katoavan, mikä vaikutti myös tyttäreeni. Minun olisi jo pitänyt tietää, että jos yritän häneltä vaatia liikaa niin sitten oppiminen pysähtyy kokonaan. Tuntui vain siltä, että on pakko kiristää tahtia. Mutta sitten aloin ajatella, että mihin meillä on kiire? Lain mukaan peruskoulua on mahdollista käydä siihen asti, kun täyttää 17. Ensin tätä ajatustani vastustettiin, mutta nyt saimme lausunnon kotiin, missä todetaan, että tyttäreni jatkaa vielä 8.luokan opintojen suorittamista.

Kun pystyin taas itse rentoutumaan ja sallimaan tyttärelleni hänelle sopivan oppimistahdin niin ollaankin mukavasti edetty opintojen kanssa. Osassa ollaan toki hyvinkin kaukana siitä mitä tässä vaiheessa pitäisi osata, mutta en voi mitenkään nopeuttaa tätä prosessia. Välillä toki tulee isojakin harppauksia eteenpäin ja välillä junnataan paikallaan, mutta hoputtamalla ja kiirehtimällä asioista ei tule mitään.

Kaksi ensimmäistä kuvaa tyttäreni on ottanut Fiskarsin retkeltä keväällä. Nyt ei toki olla voitu retkeillä samaan malliin kuin aiemmin, mutta tavoitteena on ollut ainakin yksi ulkoilu retki joka viikko. Välillä se on ollut ihan lähialueilla ja välillä vähän kauempana.

Tyttö kuvasi kaupassa ananakset, kun yhdellä oli pienemmät lehdet niin se oli hänestä hyvin mielenkiintoista.


Olemme pitäneet kiinni rutiinistamme käydä joka viikko ruokakaupassa. Ja tästä olen iloinen, kun kaupassamme on menossa hyllyjen uudelleen järjestely ja jos tyttö ei sitä olisi näkemässä niin olisi ollut melkoinen järkytys parin kuukauden tauon jälkeen mennä kauppaan, missä kaikki on muuttunut. Tämä on koettu aiemmin esim silloin, kun kampaaja vaihtoi paikkaa. Oli kyllä sama ihminen, mutta kun paikka oli eri niin pari kertaa käytiin ensin pihalla ennenkuin suostui menemään sisälle asti. Seuraava paikanvaihto onneksi sujui jo helpommmin.

Tästä tekstistä taisi tulla vähän sirpaleinen, mutta kokosin tähän nyt joitakin ajatuksiani tältä hetkeltä. Jatkossa olisi tarkoitus kirjoittaa jälleen useammin niin sitten toivottavasti pystyn käsittelemään joitakin asioita vähän laajemminkin. Nyt alkaa taas olla enemmän energiaa tehdä asioita eikä kaikki aikani mene kotikoulun sujumisen pohtimiseen. En edelleenkään kadu kotikoulua, mutta harmittaa kun ei ymmärretä, että kotikoulussa oppiminen voi olla erilaista kuin koulussa. Ja että kaikesta opitusta ei välttämättä ole näyttää kirjallista materiaalia, kun oppia voi niin monella muullakin tavalla kuin tekemällä tehtäviä.