Facebook muistutti tänään minua siitä, että olen vuosi sitten iloinnut tyttäreni soittaneen minulle ensimmäisen kerran itse puhelimellaan. Se oli huikea hetki, kun lopulta sain tietää, että opetetut asiat olivat menneet perille ja osasi soittaa minulle ihan itse.
Olemme viimeiset kaksi viikkoa lomailleet. Ylimmäinen kuva on otettu Hangossa, missä kävimme kävelemässä luontopolulla. Kävimme myös Tallinnan eläintarhassa ja tyttäreni odotti kovasti näkevänsä norsut. Ei muistanut, että on nähnyt norsun siellä myös aikaisemmin vaan oli yllättynyt, kun kerroin että ollaanhan me täällä käyty aiemminkin pari vuotta sitten. Silloin minä kuvasin saman norsun melkein samassa asennossa kuin minkä tytär itse kuvasi tällä kerralla. Toinen kohokohta oli sarvikuonon poikanen.
Teimme päiväreissun Tallinnaan ja saavuimme takaisin Helsinkiin auringon laskiessa. Katsellessani taivasta minulle tuli olo, että menemme kohti parempaa tulevaisuutta. Pitkään minusta tuntui, että taivas on täynnä tummia pilviä ja tulevaisuus on synkkä, mutta nyt pilvet ovat kadonneet ja värit palanneet. Toki olen myös todennut, että aina kun saa yhden haasteen voitettua niin seuraava tulee kulman takaa, mutta tällä hetkellä elämämme on aika lailla tasapainossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti