Meillä kävi vuosi sitten Autismisäätiön perhetyöntekijät kotikäynneillä ja heiltä sain paljon tietoa siitä mikä on normaalia autismin kirjon henkilöille. Siitä oli paljon apua, kun ymmärsi mikä asioista liittyi siihen ja mikä mahdollisesti johonkin muuhun. Toki jokainen autismin kirjon henkilökin on yksilönsä, mutta on paljon asioita, jotka koskettavat monia heistä. Jumit on yksi, mitä on monilla, mutta ne ovat jokaisella erilaisia. Meidän tyttö jää välillä jankkaamaan asioita ja sitä samaa asiaa käydään sitten usean kerran päivässä läpi ja riippuen asiasta niin se saattaa kestää monta kuukautta. Yksi esimerkki on se, kun tyttö oli täyttämässä 11 vuotta, mutta oli päättänyt, että tykkää enemmän olla 10-vuotias ja haluaa siksi olla aina 10. Tähän ei auttanut mikään mitä sanoin, mutta meni lopulta ajan kanssa ohi.
Stimmailu on myös yleistä ja tyttömme on tätä tehnyt eskari ikäisestä asti. Eli silloin alkoi innostuessaan heiluttamaan käsiään ja päätään. Usein myös pitää narisevaa ääntä. Näitä tekee edelleen ja erityisesti iltaisin ja jos arjessa on jotain tavallisesta poikkeavaa niin sitten stimmaillaan enemmän. En ole puuttunut niihin, koska ne ovat hänen keinonsa purkaa stressiä ja rentoutua. Yksi asia mitä olen pohtinut on se, että tyttö ei automaattisesti tervehti ketään, saattaa kyllä vastata, jos häntä tervehditään, mutta ei ensimmäisenä sano hei, kun nähdään tai hyvästele, kun lähdetään. Tämä on kuulemma asia, minkä voi opettaa, mutta ei varsinaisesti ole luontaista autismin kirjon henkilöille. Nyt olenkin miettinyt, että onko tämä sellainen asia mihin haluan puuttua vai ei.
Yritän tähän blogiin avata normaalia arkeamme. Meille se on normaalia, mutta toisista voi kuulostaa kummalliselta. Pidämme molemmat kuvaamisesta ja ensimmäisenä oleva kuva on tytön piirustuslevyillä piirtämästä piirustuksesta, toisessa kuvassa sorsia, mitkä tyttö kuvasi kävelylenkillä ja kolmannessa tytön tekemä lumipöllö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti