torstai 11. lokakuuta 2018

Sairaslomalla?

Täytyy sanoa, että itse menen lääkäriin sitten vasta, kun on ihan pakko. Ja tällä viikolla oli, kun olkapäätä särki. Lääkäri oli vähän sen näköinen, että miksiköhän olen siellä, mutta tutki kuitenkin perusteellisesti olkapääni. Ja totesi, että ei siinä mitään vikaa ole, limapussin tulehdus vain. Minulla on valitettavasti ollut elämäni aikana useissa nivelissä limapussin tulehduksia ja se ei tosiaan ole mikään helppo vaiva. Yläasteen ja lukion aikana oikea ranteeni taisi olla lastassa enemmän kuin ilman sitä. Näin jälkikäteen ajateltuna toistuvat tulehdukset aiheutti käsin kirjoittaminen, koska niitä ei koulun loppumisen jälkeen ole ollut. Huomaan kyllä heti, jos kirjoitan enemmän käsin niin alkaa ranteessa tietty kohta turpoamaan.
Seuraavaksi päästiin kysymykseen, mitä teen työkseni. Kerroin olevani omaishoitaja ja siihen lääkäri totesi, että sitten ei taida sairasloma todistuksesta olla apua. Ja tottahan se on. En tiedä edes mihin sen toimittaisin ja kuka mahtaisi toimia sijaisenani? Tämän vaivan kanssa kyllä pärjäämme, mutta pelko siitä, että jos joskus sairastunkin pahemmin niin mitä sitten tapahtuisi? Minulla oli aiemmin limapussin tulehdus lonkassa ja se rajoitti arkea todella paljon. Paraneminen kesti monta vuotta, kun syytä toistuviin tulehduksiin ei meinattu löytää. Sinnittelin silti päivästä toiseen, mutta työni jouduin silloin jättämään, kun en millään pystynyt tekemään kaikkea, mutta silloin sain kuulla, että ei tämä vaiva oikeuta mihinkään.
Tyttäreni otti kuvat poikasista viime viikolla Korkeasaaressa. Siellä hän kysyi, että tekevätkö emot mitä vain poikastensa eteen? Sitten hän kysyi, että eikö me ihmisetkin olla nisäkkäitä? Ja totesi sitten, että sittenhän äiditkin tekevät mitä vain lastensa eteen. Ja näinhän se pitkälti menee. Olen huomannut, että oikeastaan ainoat asiat mitä voin jättää tekemättä liittyvät itseeni. Tytölle kyllä tein äsken ruuan, mutta itse söin voileivän. Ja tämähän ei sitten auta yhtään pidemmän päälle, mutta en tällä hetkellä oikein tiedä miten muuttaa asiaa. Nyt jään pohtimaan, että mitä olen tehnyt mistä olkapääni kipeytyi, että osaisin välttää tekemästä sitä jatkossa ettei tästäkin tule usean vuoden pituista toistuvien tulehdusten jaksoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti